Happy Holidays!

Oi Joulu, tuo juhlapyhistä rakkain! Päätimme jo vaihdon suunnitteluvaiheessa, että vietämme Jouluaattoa Kanadalaisittain. Vaikka kotimaisessa Joulussa onkin niin paljon enemmän taikaa ja perinteitä, olen silti onnellinen saadessani kokea toisen kulttuurin versioita yhteisistä juhlapyhistämme. Onneksi ruoka oli yhtä tärkeässä asemassa muista eroavaisuuksista huolimatta ;) Kanadan kulttuuriin kuuluu jälleen kalkkuna ja karpalokastike, tuttu juttu kiitospäivältä. Suomessa perinteikkäitä ruokia on paljon enemmän. Eräs mielenkiintoinen ja uusi juttu, joka tehtiin ennen illallista oli ''christmas cracker'' eli karkin muotoinen pieni lahjapaketti, jonka päistä piti vetää ja pamauttaa sisältö ulos. Sisältä ilmestyi paperinen kruunu, joka laitettiin päähän sekä pieni lelu, työkalu tai muu vastaava lahja. Saunaa oli suunnaton ikävä... on oikeastaan ollut jatkuvasti joulunkin ulkopuolella, sillä täällä saunaan törmää vain harvoissa liikuntakeskuksissa ja sisään päästyäsi et saa heittää edes vettä kiukaalle. Joululaulujen soitto aloitetaan täällä jo hyvissä ajoin lokakuussa ettei vaan pääsisi ''Last Christmas'' - kappaleen sanat aattona unohtumaan. Pääsärkyhän siitä tuli. Kuusikin laitetaan jo samoihin aikoihin pystyyn, mikä loksautti tämän tytön leuat auki, joka on koristellut viimeiset 20 vuotta kuusen vasta aattoaamuna! Joulupukki ei käynyt jakamassa lahjoja, vaan häntä käydään tapaamassa vain ostoskeskuksissa. Ja olen aina pitänyt Suomea kovana kuluttajamaana etenkin joululahjojen kanssa, mutta väärässä olin. Boxing Day on uhkarohkeiden shoppailijoiden hommaa. Mutta kuten sanoin, olen onnellinen että sain viettää ensimmäisen kanadalaisen jouluni mahtavassa seurassa, lasten, hyvän ruuan, musiikin ja aktiviteettien kera! Videopuhelu oman perheen kesken kotiin oli tottakai myös iso osa jouluaattoa :)

Kaikkiin kauppakeskuksiin oli rakennettu jonkinlainen paikka Joulupukkia varten

Cavalcade of Lights

Joulukauden avajaiset: erittäin hyvä syy lähteä taas käymään Nathan Phillis Squarella. Luvassa on lukuisia musiikkiesityksiä, yhteislauluja ja puheita jouluisella teemalla. Tilaisuuden kruunasi lähtölaskenta ja valojen sytyttäminen Kaupungintalon edustalle pystytettyyn joulukuuseen, ilotulituksia unohtamatta. Klaustrofobiaan taipuva tyyppi ei kuitenkaan näistä kekkereistä nauti, sillä jouduimme kirjaimellisesti puristuksiin ihmisjoukon keskelle 30 minuutiksi ennen ulospääsyä alueelta. Liikenne oli onneksi Queen-streetiltä poikki, joka helpotti nopeaa ihmismassan liukenemista. Mutta taas jonotettiin ja suomalaisen kärsivällisyys oli koetuksella ;)

Samaisena iltana päätettiin lähteä olutmaisteluun erikoistuneeseen ravintolaan, joka tarjosi yli 120 erilaista olutvariaatiota. Olutkulttuuri on täällä todella huomattava: paikalliset ovat ylpeitä maansa omista panimoista ja brändeistä. Olut on liitetty urheiluun vieläkin vahvemmin kuin Suomessa ja sitä kulutetaan huomattavasti enemmän peleissä eikä säädöksiäkään liiemmin ole (nimim. ei pulloja katsomoon, hyvä Suomi!). Kertaakaan en ole joutunut tilanteeseen, jossa alkoholi olisi aiheuttanut täällä yhtä väkivaltaisia tilanteita tai toimenpiteitä. Suurempi kysymysmerkki on mielestäni kannabiksen käytön yleisyys ja hyväksyntä.

Distillery District & Joulumarkkinat

Olin kuullut jonkun jo aikaisemmin mainitsevan, että Distillery District on yksi ''must-see'' nähtävyyksistä. Oikeassa oli. Kyseessä on siis historiallinen alue itäisessä downtownissa, joka on lyhykäisyydessään täynnä kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Distillery District on suurin kokoelma viktoriaaniselta ajalta säilynyttä arkkitehtuuria koko Pohjois-Amerikassa. 2000-luvun omistajat avasivat sen jalankulkija-ystävälliseksi alueeksi, mutta eivät suostuneet vuokraamaan tiloja suurille ketjuille. Sen sijaan alue täyttyi taidegallerioista, koruliikkeistä, pienpanimoista ja kahviloista. Asuin ja toimistotilojen rakentamista suunnitellaan alueelle myös.

Vierailin Districtillä hyvissä ajoin ennen joulupyhien alkua, mutta onnekseni joulumarkkinat olivat kuitenkin jo alkaneet. Vältyin suurelta väenpaljoudelta ja odottamiselta, sillä kaksi viikkoa ensimmäisen visiittini jälkeen jonot olivat tuntikausia pitkät, koska alueella oli tottakai turvarajat kävijämäärien suhteen. Markkinoista huokui kaupungin monikulttuurillisuus erilaisten kojujen ja käsitöiden muodossa. Olin onneni kukkuloilla, kun löysin hollantilaisia myymässä salmiakkia! Alue ei ole kovin suuri, mutta nähtävää todella paljon ja pieni tivolikin sinne oli jotenkin ujutettu. Suomalaisena (ja somerolaisena hehe) vertaisin kokemustani Ruokava messuihin Viron vanhankaupunki-teemalla. Kanadalaiset tuntuvat olevan myös kovin ylpeitä olutkulttuuristaan, jonka huomasi ulkotiloihin pystytetystä pubista jota ympäröivät suuret lämpölamput ja tynnyreistä tehdyt pöydät.

Skating at Harbour Front

Kanada on yhtä hulluna jääkiekkoon ja luisteluun kuin Suomi, mutta en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut kyseistä aktiviteettia keskelle kaupunkia rakennetulla jäällä musiikin soidessa. Luistinkauppaankaan ei tarvinnut lähteä, koska viereen oli kätevästi pystytetty vuokraamo. Kymmenellä Kanadan dollarilla saat itsellesi tarvittavat varusteet kolmen tunnin ajaksi, joka tuntuu muuten todella pitkältä ajalta. Aina voit tottakai pitää tauon ja nauttia kupin kuumaa kaakaota rataan liitetyssä ravintolassa. Suomessa olen tottunut luistelemaan vain koulujen pihoille rakennetuilla jäillä tai halleissa, mutta Pohjois-Amerikkalaiseen kulttuuriin suosittu ajanviettotapa on juurtunut lujasti ja jäitä rakennetaan vuosittain bisnesmielessä tietenkin, sillä alueen reunat täyttyvät eri tuotteitaan promoavien yritysten kojuista.

All the way up!

Ehkä Toronto kuuluisin maamerkki CN Tower, on maailman toiseksi korkein näköalatorni. Kyseessä on kaupungin taivaanrajan ikoni sekä koko maan symboli, joka on nimetty myös yhdeksi maailman nykyisistä seitsämästä ihmeestä. Tornista löytyy tähystyskerros, suosittu 360-ravintola joka pyörii ympyrää, korkein kansitaso SkyPod, ulkoterassi sekä lasilattia 342 metrin korkeudessa josta voi kokea kaikessa rauhassa korkeanpaikankammoa ;) Nähtävyys on luonnollisesti erittäin suosittu, mutta meillä kävi tuuri ja vierailumme aikana oli todella rauhallista! Lippu maksoi muistaakseni n. $40, mutta hengailtiin tornissa todella kauan. Osiltaan siksi, että muutama yllytyshullu kaveri ilmoittautui mukaan ryhmään (ja maksoi itsensä kipeäksi), joka lähti talsimaan pitkin Edge Walkia tornin ulkopuolelle rakennetulle reunustalle. Hyi!

Foodie in the making

Kanadaan tulo on mullistanut suhtautumistani ruokaan suunnattomasti. Enkä liioittele, kun sanon pelästyneeni täkäläistä pikaruokakulttuuria. Ketjuja on ainakin 50+ erilaista ja joka ostoskeskuksissa on omistettu kokonainen kenttä/kerros näille ravintoloille. Suomessa olen siis tottunut siihen, että ravintolat on useimmiten siroteltu eri puolille kauppakeskuksia. En ole ollenkaan nirso, päinvastoin haluan kokeilla uusia makumaailmoja sekä eri kulttuurien perinneruokia. Mutta en henkilökohtaisesti koe pikaruokaa kokemusten saatikaan siihen käytetyn rahan arvoiseksi. Tiedän mitä se suurinpiirtein on, ja vielä tarkemmin tiedän millaisen fyysisen olotilan rasvainen ruoka saa aikaan. Arvomaailmani on muuttunut lyhyen ajan sisällä huomattavasti ja huomaan olevani entistä enemmän kiinnostunut oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Tämän ansiosta mulla on myös aivan mielettömät varastot energiaa! Älkääkä käsittäkö väärin, pystyn kyllä tuhoamaan pitsan ja muutaman litran jäätelöä ihan omin nokkineni viidessä minuutissa jos niin haluan tehdä. Osaan kuitenkin kuunnella entistä paremmin elimistöni tarpeita, niin hassulta kuin se kuullostaakin. Pyrin kohtuuteen, enkä kiellä itseltäni yhtään mitään. Onneksi kanadalainen karkkihylly ei kuitenkaan vedä suomalaiselle minkäänlaista vertaa ;)

Yksi iso ruokaan liittyvä kulttuuriero on kilpailu ja ruoan kaupallistaminen. Marketit toteuttavat price-match systeemiä, joka ei Suomessa ole sallittua. Systeemi tarkoittaa lyhyesti selitettynä sitä, että jos huomaat yritys A:lla tarjouksessa olevan tuotteen, mutta asioit yritys B:llä jossa sama tuote on kalliimpi, on erittäin todennäköistä että kauppa B alentaa hinnan kassalla samansuuruiseksi kuin kauppa A:n tarjouksessa. En tiedä aukesko, mutta kilpailu on veristä. Toisaalta ajaa kuluttajan etua, mutta rajansa kaikella... Ruoan kaupallistaminen taas näkyy esimerkiksi kaiken maailman dieettien ja kuurien muodossa, jotka on kaikkea muuta kuin hyväksi ihmisen elimistölle ja on sairasta että jotkut rikastuvat näiden epätoivoisten ihmisten rahoilla. Tiettyyn pisteeseen asti näitä ilmiöitä näkee Suomessakin, mutta tiedotusvälineet täällä ylidramatisoivat kaikkea. Välillä tuntuu, että eläisi jotain elokuvaa koska ihanteille annetaan niin paljon valtaa ja ne alkavat määrittää ihmistä.

Suomeen pitäisi kuitenkin saada Costco-kauppaketju, sillä en tiedä miten pärjään ilman tukkukokoisia pakkauksia palatessani kotiin. Costcolla on aina iso paikka sydämessäni, koska sieltä saa niin edullisesti aivan järjettömät määrät tuoretta ruokaa hevi-osastosta aina maapähkinävoihin ja kaurahiutaleisiin.

New Chapter

Laittoman pitkän radiohiljaisuuden jälkeen onnistuin rutistamaan taas muutaman sanasen irti tämän hetken suunnitelmista ja ajatuksista. Kaikenlaista on pienessä ajassa ehtinyt tapahtua ja isompiakin valintoja on tullut tehtyä. Varmasti suurin niistä on se fakta, etten palaa takaisin Lp Viestin mukaan loppukaudeksi Joulukuussa. Olen nauttinut olostani täällä odotettua paremmin ja nyt aikeeni onkin tehdä vierailustani pidempi. Tällä viikolla sain myös kunnian kirjoittaa tämänhetkisiä ajatuksiani joukkueen blogiin sekä sulkea eräänlaisen kappaleen. Julkaisu on kokonaisuudessaan kuvan alla, enjoy!

''Mieletöntä alkavaa viikkoa täältä rapakon takaa!

Niinkin kaukaa kuin Kanadan Torontosta, jonne jo elokuun loppupuolella matkasin tietämättä alkuunkaan miten nopeasti ja lujaa se repisikään mut puolelleen. Suunnitelmani oli siis palata joulukuussa lukukauden päätyttyä takaisin Saloon remmiin, jota olen saanut ylpeänä kutsua perheekseni jo kolmen kokonaisen kauden verran. On jokseenkin hankalaa pukea tätä onnellisuuden tunnetta sanoiksi, nyt kun tässä rustaillessa muistelen joka ikistä persoonaa, johon olen matkan varrella saanut kunnian tutustua. Sisäinen realistini kuitenkin sanoo tähän väliin, että ajat ovat etenkin omalla kohdalla olleet vaihtelevia. Suhdanteet ovat olleet ajoittain niin laskevia kuin nouseviakin. On ollut paljon hyvää mutta myös vaikeampia aikoja. Kun kaatuu tarpeeksi ja ennen kaikkea oppii nousemaan ylös alkaa myös uskoa itseensä uusilla tavoilla sekä laittamaan asioita perspektiiveihin, jolloin tapahtuu kasvua. Tulen aina kävelemään pää pystyssä naama naurua täynnä, koska olen saanut viettää jokaisen päivän tehden sitä mitä rakastan, palloillut ja kilistellyt rautoja muijaporukassa jonka energialatausta ei mitkään laitteet mittaa. Jokainen päivä on ollut aina uusi haaste vaikka Varsinais-Suomi itsessään on jo aika haastava ympäristö, kun mikään ei ole hyvää vaan enimmäkseen ’’ei huonoa’’ ;D

Mä en olisi tässä ilman tätä(kään) ajanjaksoa, mulla ei olisi näitä ihmisiä ympärillä eikä läheskään yhtä mielettömiä tarinoita jälkipolvelle. Tiedän olevani henkisestikin vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Mutta, everything happens for a reason. Myös tämä hetki, vaikka koti-ikävissäni olenkin ja polte kentälle on luvattoman suuri. Suunnitelmat olivat tosiaan lähtiessä toisenlaiset, mutta on katsottava miten pitkälle tää kortti täällä vie. Näen itselleni Torontossa suuria ja pelottavia haasteita, mutta vielä suurempia mahdollisuuksia kokonaan uudella pelilaudalla. On uudenlaisia kenttiä valloitettavana ja uusia tolppia törmättävänä, vai mitä T&T ;P… No on niistä jotkut myös luojan kiitos lentopallokenttiä, sillä sparraan edelleen parhaani mukaan koulumme joukkuetta kohti provinssimestaruutta apuvalkun roolissa. Facessa voi seurailla sivua ’’Centennial Colts’’ J

Ja vaikka siellä kotosalla tällä hetkellä onkin niin pirun kylmä, pimeä, ajoittain kaamoskin masentaa ja naapurin naama ottaa päähän niin voidaan päivän päätteeksi olla onnellisia suomalaisia koska meistä pidetään hyvää huolta. Monet asiat on täällä vielä vähemmän kehittynyttä Suomeen verrattuna (nimim. rajalliset netit & sekkikulttuuri). Liikennekäyttäytyminen ja ennakoivuus tuntuvat olevan tuntemattomia käsitteitä. Tuli myös odotettua viisaudenhampaan poistoa yksityiselle hammaslääkärille liki kuukauden verran. Saunaankaan en ole vielä löytänyt. On liikaa asioita, joita me pidetään itsestäänselvyyksinä ja allekirjoittaneenkin on pitänyt tulla näin kauas nähdäkseen lähelle… Toisaalta urheilukulttuurissa sekä sen kuluttamisessa on jotain, josta voidaan ottaa isosti vaikutteita. Ihmiset on myös ylipäätään todella avoimen auttavaisia ja kovia puhumaan, mikä on meikäläisen eksymisen kannalta ollut todella iso etu.

Haluan loppuun vielä ilmaista kiitokseni koko Lp Viestin organisaatiolle, joukkueelle, staffille, yhteistyökumppaneille sekä faneille ja ystäville yhteisistä vuosista! Katsotaan kausi kerrallaan mitä pelien saralla tapahtuu.

Palataan kun tavataan ja lykkyä loppukauteen, I’ll be watching you!''

Halloween & The Rocky Horror Picture Show

Kyseinen ilta oli ennenäkemätön ja varmasti yksi sattumanvaraisimmista koskaan. Halloween-lauantaina päätin lähteä seikkailuun, tietämättä ollenkaan minne päätyisin. Halusin nähdä, aistia ja kokea pyhäinpäivää niin tarkasti kuin pystyin. Metrossa istuuduin vaunuun, jossa oli mun lisäksi vain 8-hengen kovaääninen kaveriporukka. Yksi naisista alkoi tuijottaa ja oli erityisen kiinnostunut arvaamaan mun synnyinmaata. Vaunun täyttyessä hän ampaisikin pian viereeni jatkaakseen keskustelua, eikä jutut loppuneet sitten millään. And the next thing you know, huomasin olevani porukan 9. jäsen, matkalla katsomaan jotain ihmeen ''Rocky Horror Picture Showta'', joka oli kuulemma tärkeä Halloween-traditio eräässä elokuvateatterissa Bathrustin alueella. Liput oli kyllä myyty aikoja sitten jo loppuun, mutta onnistuin livahtamaan huomaamatta sisälle...

Yksityiskohtia en avaa sen enempää, mutta hyvä ystävämme Wikipedia voi kertoa tarkemmin tästä kyseisestä kulttielokuvasta. Oli upeaa huomata, miten jokainen katsoja oli pukeutunut juhlapyhää varten mitä hullunkurisimpiin asuihin! Mahtava ilta mielettömien uusien ystävien kanssa, joiden mukana pääsin myös turvallisesti takaisin kotiin. Kiitollinen, siunattu ja onnellinen :)

Ihmisten ulospäinsuuntautuneisuus on täällä lännessä aivan toista luokkaa ja small-talk on erittäin normaalia toimintaa. Vaikka koen suomalastenkin olevan hyvin ystävällistä kansaa, näen jakamani tapahtumat kuitenkin epätodennäikösempänä tilanteena. Omien kokemusteni mukaan, suomalaisiin on ehkä hankalampi tutustua mutta helpompi luottaa pidemmällä tähtäimellä.

Kaukaa viisas

Heräsin eräänä maanantaisena aamuna hammassärkyyn. Nopealla matikalla sain vastaukseksi puhjenneen viisaudenhampaan vasemmassa ylänurkassa, nice. Olin kauhuissani, sillä en Suomessakaan erityisemmin nauttinut hammaslääkärikäynneistä. Mitenköhän ne niitä täällä Torontossa mahtaa irrotella? Onneksi oli kuitenkin vakuutukset voimassa. Sain ajan vasta perjantaille, vaikka kyseessä oli yksityinen klinikka. Perjantain koittaessa sain vain kuulla, että hammas oli tosiaan puhjennut sekä tulehtunut, mutta spesialisti voisi ottaa sen vasta kolmen viikon päästä pois. Suomalainen oli ymmällään. ''Kotonahan se olis jo irti''. Marssin apteekin kautta kotiin, pääsin eroon kivuista mutten vieläkään saanut suuta kokonaan auki. Kolme viikkoa muuttui neljäksi, mutta toimenpide itsessään oli äärimmäisen miellyttävä kokemus. Suomessa sama operaatio oli kivuliain kaikista, vaikka kipukynnykseni on hyvin korkea. Nyt Kanadassa ollessani kiputiloja ei syntynyt missään vaiheessa nimeksikään. Odotusaika oli kuitenkin tuskallisen pitkä, enkä saanut edes omaa hammasta mukaani kuten kotona tapoihin kuuluu :D Kanada kuitenkin voitti vertailun hiuksenhienosti, sillä operaation aikana sain katsella ESPN:n urheilu-uutisia taulutelkkarista. Asiakasta kohdellaan täällä kyllä kuin kuningasta verrattuna kotioloihin, ja mitä pienimmätkin asiat on otettava kilpailun ja paremman bisneksen kannalta huomioon. Suomalainen kansa on niin vaatimatonta sakkia :D

Kuvan sain sentään ottaa :D

5 syytä poimia omenoita

Kiitospäivän aikoihin, hostimme halusivat ehdottomasti viedä meidät poimimaan omenoita. Aiemmin olen poiminut kaikenlaista ja maatilan askareet ovat hyvinkin tuttuja lapsuudesta, mutta omenat on kotona kyllä aina poimittu kaupan hyllyltä. Oikeastaan idea sai alkunsa jo siitä, kun tämä keskivertoa venähtäneempi suomalainen astui ensimmäistä kertaa Kanadan Maman & Papan ovesta sisään. ''Mä muuten varasin sut mulle omenanpoimijaksi!'', tokaisi Mama... Luontoihmisenä arvostin mahdollisuutta mielettömästi, sen lisäksi että kotosalla traditiota ei oikeastaan ole. Kehittelin 5 syytä, miksi kyseinen aktiviteetti on kokemisen arvoinen.

1. Ulkoilma ja liikunta

• Pieni tauko teknologiasta on pelkästään hyvä juttu nykyään, tässä erinomainen mahdollisuus! (vaikka tottakai niitä uusia profiilikuvia täytyy ottaa...)
• Askeleita kertyy vaivatta ja hurjimmat voi skipata traktorikyydin ja kävellä pelloille vaikka itse
• Runsain mitoin D-vitamiinia

2. Vuosittainen perhetraditio

• Oli ihana huomata runsas määrä lapsiperheitä. Liian harvat lapset pääsee maatiloille, sillä mun mielestä ne on luovuuden kehityksen kannalta aivan mielettömiä ympäristöjä
• Omenapuut oli myös suhteellisen matalalla, kaikki ylettää ;)
• Yhteistä aikaa kiireen keskellä, suhteellisen edullisesti
• Ota ruuhkat huomioon, ja suuntaa farmille jo varhain aamulla (nimim. hyppäsin autosta ulos ja sprinttasin seisomaan tyhjälle parkkiruudulle)
• Kotona omenoista voi myös kokata yhdessä

3. Paikallisen maatilan tukeminen

• Maanviljelijöille jää enemmän tuottoa, kun ihmiset poimivat suoraan tilalta vs. kaupat välikätenä.
• Varmistat omalla panoksella, että toiminta elää ja saat jatkuvasti kauden satoa käyttöösi
• Toimintaperiaatteena on, että maksat säkistä jonka sitten poimit niin täyteen kuin pystyt
• Myynnissä oli myös mielettömän kauniita kurpitsoja, siideriä ja yli 20 omenalajikkeesta jaettiin maistiaisia

4. Tuoreus

• Makuero on valtava. Ei tee hirveästi enää mieli ostaa kaupan mauttomia omeinoita, joita on valitettavan usein myös säilötty pitkiä aikoja eri kemikaaleihin upotettuina.
• Puhdasta ravintoa ja vitamiineja ei voi korostaa nykypäivänä liikaa
• Oma lempilajike: ''Mutsu'' - kirpeän raikas 

5. Kokkausinspiraatio

• Mietit kuitenkin, että mitäs näille kymmenelle kilolle omppuja nyt sitten oikeen tekis?
• ''Omena päivässä pitää lääkärin loitolla''... Mieti mitä 5 omenaa voikaan tehdä!
• Piirakoita, omenapaistosta, siideriä ja niitä Pinterest-omena-ruusu-juttuja <3

Thanksgiving

Kiitospäivä oli kiteytettynä erittäin maukas. Aikaisempaa kokemusta mulla ei juhlapyhästä ollut, kyseinen traditio oli lähinnä vaan eri medioista tuttu. Suurin juttu koko hommassa on ehdottomasti päivällinen, jota suunnitellaan hyvissä ajoin ennakkoon. Onhan kyseessä sadonkorjuun juhla. Kalkkuna on tunnetusti avainasemassa, mutta kurpitsapiirakka vei kyllä mun sydämen mennessään...

Pyhäpäivä tarkoittaa jälleen pidennettyä viikonloppua, sillä päivää vietetään lokakuisena maanantaina. Tarkka päivämäärä vaihtelee, 2016 se oli 10.10 ja 2017 se tulee olemaan 9.10. Yhdysvalloissa juhlan päivämäärä on täysin eri, mutta lokakuussa kuitenkin.

Kiitospäivän toinen rooli perheen yhdistymisen lisäksi on kokemusteni perusteella myös eräänlainen tapa tehdä tilaa alkavalle joulusesongille. Juhlan jälkeisenä perjantaina ostoskeskukset täyttyvät ihmismassoista äärimmilleen Black Fridayn merkeissä. Suosittelen ahtaanpaikankammoksujia pysyttelemään kotona kyseisenä ajankohtana. Itsekin kuulun kyllä niihin, mutta lähdin silti avoimin mielin seikkailuun ja tein hyviä löytöjä :) Jonottamisen kulttuurin erilaisuus herätti huomioni erityisesti, sillä kanadalaiset ovat siinä todella paljon parempia suomalaisiin verrattuna. Näin järkyttävän pitkiä linjastoja, mutta ihmiset näyttivät nauttivan olostaan suunnattomasti vaikka olivatkin ihan hännillä. Voi olla, että kanadalaisilla on hieman avarakatseisempi ja optimistisempi ajattelumalli meihin verrattuna. Hofsteden mukaan vaikuttaisi ainakin siltä, että näin on, etenkin kun vertaa ''indulgence''-dimension palkkeja, Kanada scoraa tässä himpun verran Suomea paremmin joka saattaa olla merkki siitä, ettei sitä ihan pienestä heti hätkähdetä. Lewis-malli taas osoittaa, että kanadalaiset ovat lähempänä reaktiivisempaa käyttäytymismallia joka tarkoittaa kärsivällistä ja hyvin ihmisläheistä suhtautumista.

Omituisia kysymyksiä

Kanadalaiset ovat todella avointa kansaa. Usein muiden suomalaisten kanssa matkatessa paikalliset kuuntelivat keskutelujamme todella mietteliään näköisinä, mutta lähestyivät meitä rohkeasti ja tulivat juttelemaan. Pitkät matkat julkisilla taittuivat todella nopeasti ja tarinoita riitti. Hyvin vähän täällä Suomesta kuitenkin tiedetään, vaikka Toronto/Kanada onkin erittäin monikulttuurinen paikka. Eräs tapaamani henkilö antoi mielestäni myös aika osuvan selityksen sille, miksi suomalaiset ovat vähän ''ujompaa'' tai sisäänpäinsuuntautunutta porukkaa, ja perusteli ilmiötä kylmällä ilmastolla koska sää varmasti ärsyttää monia. Käy järkeen, muttei ehkä ole ihan niin yksiselitteistä. Muita suomalaisia täällä ei pahemmin tapaa, ellei täällä ole jääkiekkoturnausta käynnissä. Listasin alle suosituimpia kysymyksiä, joita mulle on täällä asuessa esitetty.

1. Onko Suomessa aina kylmä?
2. Puhutteko Venääjää?
3. Onko tuo oikea kieli?
4. Ovatko kaikki suomalaiset noin pitkiä, sinisilmäisiä tai vaaleapiirteisiä?
5. Onko Suomessa paljon jääkarhuja?

The World Cup of Hockey '16

Heti lukukauden alettua starttasi myös jääkiekon maailmancupin vuosittainen turnaus, tällä kertaa sopivasti täällä Torontossa. Lajia kohtaan löytyy suuri arvostus ja menestyksekäs historia niin Kanadalta kuin Suomeltakin, joten kulttuurishokki oli pelkästään positiivinen. Etenkin kun törmäsi lukemattomiin suomalaisfaneihin Air Canada Centren lähettyvillä. Sain myös kunnian tavata Suomen positiivisimman tyypin, Kaj Kunnaksen, ja seurata Suomi-Venäjä ottelua. Vähän oli suunniteltu juttua jo kesällä Salohallissa, kun tämä symppis teki treeneihimme visiitin. Satuin soittamaan kuvan herralle juuri oikeaan aikaan ja yhtäkkiä poljinkin koulusta hippulat vinkuen ensin kotiin ja McCowanin asemalle. Onneksi julkisia menee joka minuutti!

Arvokisojen hulinat ja huippu-urheilun tunnelma olivat ihan katossa koko parin viikon jakson ajan. ACC:n ulkopuolellakin aktivoitiin faneja kisakylällä, joka oli kekkereitä varten pystytetty. Unionin subwayasema oli tapetoitu pelaajien ja sponsoreiden kuvilla ja ihmisten kansalaisuudet pystyi näppärästi arvaamaan maajoukkueiden fanipaitojen perusteella. Olen aika varma että Hockey Hall of Famekin pysyi näihin aikoihin suhteellisen täynnä, joten jätettiin suosiolla se visiitti kisojen jälkeiselle ajalle. Suomessa en ole kokenut mitään vastaavaa, vaikka sielläkin on samanlaisia tapahtumia järjestetty. Ajoittain alkoi ihan pyörryttää, sillä ihmismassa on niin järkyttävän suuri verrattuna kotimaan kaupunkeihin.

Swatch Beach Volleyball World Tour Finals '16

En ollut uskoa silmiäni, kun eräänä päivänä some-selailuni toi eteen ilmoituksen beach-volleyn maailmankiertueen finaaleista. Ne pelattaisiin tänä vuonna Torontossa! Kesän olympialaisissakin pelanneet tiimit ottaisivat osaa kauden päättävään turnaukseen, mun oli pakko päästä sinne...

Lentopallo on kaikkea muuta kuin hohtava laji täällä, mistä turnauksen ilmainen sisäänpääsykin osin varmasti johtui. Koko viikon kestävät kisat huipentuivat sunnuntain finaaleihin, joihin itsekin ehdin kiireisen viikon päätteeksi. Olin kuin lapsi jouluna, mutta tunnelma oli lajista vähemmän ymmärtävällekin erittäin upea kokemus. Tuhannet fanit pitivät huolen siitä, että kannatushuudot ja aaltoliikkeet kuuluivat kauas, Polson Pieriltä Harbour Frontille asti. Auringon porotus varmisti että allekirjoittanut paloi ja puhelimenkin unohdin kotiin... Mutta ei haittaa, koska elin hetkessä niin syvästi. Turnausväki piti fanien viihtymisestä niin hyvää huolta menevän musiikin, kilpailujen, ohjelmanumeroiden ja kojujen avulla että oli mahdotonta lähteä ilman leveää hymyä. Huomaan alkavani tottua myös suurempiin ihmismassoihin ja siihen jonottamiseen, hehe :)

Team on two: one, two, team

Blogin kirjoittaminen on oikeesti aika vaikeeta hommaa. Tai sanotaanko niin että mietin itse mielettömästi sisältöä, sen laadukkuuteen vaikuttavia tekijöitä, sitten järkevää järjestystä kerronnalle ja lopputuloksena ahdistun suhteellisen nopeasti sysäten asian kokonaan sivuun. Ja mulle ehkä erikseen vielä ’’hyvä aloitus’’ on asia jonka kanssa oon taistellut aina koulussakin, kun vaan pääsee vauhtiin niin teksti ei meinaakaan sitten loppua. Niin se kai menee vähän muissakin osa-alueissa, heh. Etenen jatkossakin varmasti vielä lapsen askelin täällä blogissa, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että edelliset pari viikkoa ovat olleet hyvinkin epärealistiset. Nyt arki rullaa oikeasti tosissaan ja rutiinit tulee mukaan kuvioihin. Aluksi ajateltiin A:n kanssa että ollaan vaan lomalla täällä, mutta ensimmäinen kouluviikko on jo pian takanapäin. Eilen löydettiin vihdoinkin polkupyörät niin menee koulumatkatkin huomattavasti kivuttomammin, kun voi itse kulkea aikataulujensa mukaan. Ihmiset täällä GTA:ssa ei siis pyöräile lainkaan, ’’Ai ajatsä kilpaa vai?’’, kysyi eräskin kauppias. Mamallekin piti tovi selvittää, että halutaan pyöräillä sen nopeuden takia ja koska kotona porukka vaan liikkuu niin oli sitten kesä tai talvi. Koen myös hallitsevani ilmansuunnat ja reitit paikallisliikenteen käyttöä paremmin pyörällä. Ja olen aika varma siitäkin, että kokemukset ja seikkailut kaupungissa paranevat n. 100-prosenttisesti sekä opettavat enemmän alueista pitkällä tähtäimellä.

Kaupunki saarille kulkevasta lautasta kuvattuna, ei tee oikeutta sille mitä silmät näkee!

Koulun kursseja en vielä voi arvioida, koska ensimmäisellä viikolla ollaan käyty lähinnä vain linjauksia läpi. Opettajat vaikuttavat kyllä olevan päteviä ja kivan vuorovaikutteisia. Minkäänlaista kulttuurishokkia ei ole tullut, koska koulumme on siltä osin erittäin rikas. Päinvastoin nautin siitä, että saan kuunnella päivittäin natiivia puheensorinaa, olla osa sitä ja haastaa itseäni etenkin akateemisen kirjoittamisen saralla. Musta tuntuu vieläkin samalta kuin ennen lähtöä, täällä on hyvä olla. Uusia kavereita syntyy kurssilta jos toiselta, koska suuri osa on kansainvälisiä opiskelijoita ja yhtä hukassa. Ylipäänsä ihmisten (varsinkin maman ja papan, heille en voisi olla kiitollisempi) hyväntuulisen itsevarma luonne sekä auttavaisuus ovat tehneet suunnattoman vaikutuksen. Joskus väenpaljous on ahdistavaa, enkä aina ymmärrä jonojen pituutta tai täpötäynnä olevia busseja. Myös aikaero Suomeen tuntuu usein oudolta ja etäännyttävältä.  

Niagaran putouksilla oli taikaa pimeän tullessa. Mennään ehdottomasti vielä takaisin laivaretkelle, jotta päästään lähemmäs!

Mutta tuo itse otsikko. Siihen lupasin jo aikaisemmin palata. Kyseisellä huudolla Coltsit laittaa aina treenit käyntiin ja julistaa ne päättyneeksi, värssy saattaa kuulua siellä ja täällä myös lajin aikana. Nyt on yhdet sellaiset koulun joukkueen kanssa takana (tänään muuten seuraavaksi) ja mietteitä on kertynyt jonkun verran. Toisaalta yksien treenien perusteella ei voi hypätä suuriin johtopäätöksiin, mutta jonkinlaisen yleiskuvan siitä sai. Orientaatioviikko sekä tämä ensimmäinen virallinen kouluviikko aiheuttivat vielä poikkeuksia hallin käyttöön ja lajiharjoitteluun, mutta kuntosalia sekä sen ympärillä kulkevaa juoksurataa olen kuluttanut sitäkin ahkerammin. Ulkona on päivisin niin kuuma (28-35 astetta) ettei siellä kauaa pysy pää mukana, jos juoksemaan lähtee. Niin se lentopallo. Ensimmäisen parituntisen session aikana huomasin, että tasoerot ovat pelaajien välillä todella suuria. Jotkut vasta aloittelevat ja joillakin on huomattavasti heitä enemmän kokemusta. Jakaisin asian niin, että on muutamia jotka pärjäisivät 1-sarjassa, mutta suurin osa on 2-sarjan paikkeilla. Tiedän, on rohkeaa vetää tällaisia linjoja mutta monet miettivät tasoa ja haluavat edes jonkinlaista osviittaa. Ja se on vain mun oma henkilökohtainen näkökulma, mielipiteitähän löytyy aina vähintään yhtä monta kuin maailmassa on asukkaita. Onneksi valmentajallamme Matthewlla on laajempi ymmärrys lajista ja käydään treeneissä paljon dialogia kahdestaan. Suurin osa ajasta ollaan keskusteltu tyylillä ’’miten teillä Suomessa asia x tehdään?’’ ja sitten yritetty löytää kultainen keskitie. Treenien päätteeksi keskusteltiin esimerkiksi lähestymisestä ja vauhdinhausta tempopassiin, kun muut oli jo loppuverkan kimpussa. Joten hyvät fiilikset mulle loppupeleissä jäi, vaikka hermoja välillä koetellaan, kun peli käy hitaalla. Mutta tänään mennään taas ja tullaan kotiin toivottavasti vähän viisaampina. Pelaamista koulujen sarjassa ei kuitenkaan tulla mun osalta näkemään, olen sarjaan kelpaamaton kilpaurheilutaustani takia. Toimin kuitenkin ns. pelaajavalmentajana ja autan parhaani mukaan joukkuetta. Olen mukana kotipelien lisäksi myös vierasmatseissa aikataulujen niin salliessa. Otan kaiken mahdollisuutena, koska se puoli pelistä on luonnollisesti vähän vieraampi. Valmentaminen ja tiimityöskentely ovat mielestäni myös mukavasti sidoksissa henkilöstöhallinnon opinnoissani. Tekemistä siis riittää, kun vain tarttuu tuumasta toimeen!

Labour Day

Paikallisista juhlapyhistä järjestyksessään ensimmäinen jonka Torontossa koin. Kyseessä on siis virallinen vapaapäivä sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa, jota vietetään vuosittain syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Pidennettyä viikonloppua pidetään kesän epävirallisena lopetuksena. Euroopassa vastikkeena Labour Daylle voisi pitää Vappua, mutta kyseisenä pyhänä kuitenkin juhlitaan päinvastaisesti kesän alkua. Lisäksi työläisten ja opiskelijoiden merkitys on Vappuna korostetumpi, Labour Day on perhekeskeisempi ja ns. viimeinen loma ennen koulujen alkua.

Suuntasimme kyseisenä päivänä Toronton saarille, joka oli kyllä loppupeleissä ihan hyvä idea. Aluksi se tuntui mahdottomuudelta väenpaljouden takia, sillä emme aavistaneet että saariretki olisi niinkin suosittu juttu Labour Day:n aikana. Jonottaminen Kanadassa on kyllä aina osoittautunut varsin huvittavaksi tilanteeksi, sillä kulttuuri on Lewis-mallinkin mukaan reaktiivisempaa eli ulospäinsuuntautuneempaa sorttia. Usein tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa huvittuneita reaktioita tai johtaa mielenkiintoisiin keskusteluihin. Ihmiset eivät myöskään kainostele tiedustellessaan mistä olen kotoisin (Islanti muuten johtaa veikkaustilastoja :'D). Kalpeahkon pitkällä olemuksellani saattaa olla asiaan jotain tekoa, mutta se on ollut ihan kiva muutos aiempaan ''Pelaatsä koripalloa?'' galluppiin Suomessa... Ensi kerralla otan ehdottomasti oman pyörän mukaan reissuun, koska saaria on useampi ja ne on myös aika suuria! Haasteita tietysti tuottaa kulkeminen julkisilla satamaan, joka sijaitsee Dowtownissa. Edestakainen lauttalippu oli muistaakseni alle 25 Kanadan dollaria, eli aika edullinen, sillä voit itse päättää kun haluat palata takaisin kaupunkiin. Lautoilla on kuitenkin omat aikataulunsa, joten suosittelen ottamaan selvää milloin viimeinen lautta lähtee saarilta takaisin. Suosittelen myös ottamaan piknik-varustusta mukaan, koska tiedossa on upeita palmusomisteisia hiekka-/ uimarantoja sekä puistoja :) Pyöriä voi vuokrata keskustastakin, mutten ole ihan varma saako niitä viedä saarille asti?

Kokemus toi ehkä parhaiten esiin pintapuolta kulttuurin jäävuorimallista ja juuri tuon kesän päättymiseen yhdistetyistä symboleista. Suomessa musta tuntuu, että samanlaista symboliikkaa ei oikein ole olemassa. Päinvastoin valmistaudumme kesään erilaisten pyhien ja päättäjäisten merkeissä, kun taas täällä esimerkiksi lukioikäiset viettävät valmistujaisjuhliaan vasta syksyllä.

CNE & Food Truck Frenzy

Canadian National Exhibition, kavereiden kesken ''the ex'' on 138 vuotinen suuri markkinatapahtuma, jota vietetään joka elokuun puolivälistä syyskuun alkuun (Labour Dayhin asti) Downtownin alueella, Lake Ontarion rannalla. Tapahtuma kerää joka vuosi yli 1,5 miljoonaa kävijää. Suosittelen klikkaamaan linkkiä ja lukemaan tapahtumatarjontaa tarkemmin, sillä mulla menisi vähintään koko loppuvuosi listatessa niitä täällä. Isäntäperheemme halusi viedä meidät tiettynä päivänä, jolloin ''Food Truck Frenzy'' olisi auki. Sisäänpääsylipun hinta oli muistaakseni n. 18 kanadan dollaria, joka on mielestäni sairaan edullinen huomioiden miten paljon alueella on nähtävää ja tehtävää. Lähdimme aamuvarhain, sillä parkkihalliin oli mahduttava, mutta koko päivän sai helposti kulumaan. Näimme upeita superkoira-esityksiä, kansainvälisiä myyntikojuja, käsityökojuja, maatilan eläimiä, vesihiihto-shown, ja niin, sitä ruokaa oli liikaa. Poutine for days, ranskalaisia juustokuutioilla ja kermakastikkeella... Annan nyt kuvien puhua, mutta tämä kulttuurisokki oli erittäin positiivinen.

     

So far too good

Noniin… Vihdoin pääsen kirjottelemaan kuulumisia, jetlag alkaa vihdoin hellittää

Tästä pärähtääkin sitten meikäläisen blogiura käyntiin, kun ollaan vihdoin saatu jalat tukevasti maan pinnalle Torontoon ja nukuttu muutaman yön yli. Matka sujui itsessään kuin unelma. Löydettiin oikeat paikat ajoissa ja ihmiset joka paikassa oli todella avuliaita ja ystävällisiä. Oltiin varauduttu pahimpaan ottamalla kaikki mahdolliset paperit ja todisteet mukaan, mutta passilla ja puhelimella selvittiin kaikesta! Silloin tällöin joku esitti kysymyksiä, että minne ollaan menossa, miksi ja kuinka pitkäksi aikaa mutta tänne on varsinkin opiskelijana kyllä mielettömän helppo tulla.

Tiistai-iltana saavuttiin aikaeron pyörryttämine päinemme host-perheemme luokse ja jo ensi hetkistä lähtien paikka on mennyt kyllä ihan kodista. Eka tunti porukalla meni ihmetellessä mun pituutta (vaikka tein selväksi että olen aika pätkä kotona) ja hämmensin tilannetta entisestään, kun mun pää osui kattotuulettimen katkaisijaan. Muualla ei tarvii onneksi kumartua, keittiössä täytyy vaan olla vähän tarkkana. Keittiöstä päästäänkin sopivasti seikkaan, että ruoka on aivan taivaallista. Makumaailma on hyvin aasialaispainotteinen ja tuoreita raaka-aineita pidetään onneksi isossa arvossa. Tykkään, big time! Ja pöydät notkuu erilaisista hedelmistä, myös sellaisista jotka Suomessa jättäisin suosiolla hyllyyn niiden korkean hinnan takia, ovat kuulemma sesongissa. Ja kirsikkana kakun päällä, se ruoka on _joka kerta_ valmiina ja katettuna pöydässä… Tältäkö se tuntuu, kun voittaa lotossa?

Ja kuten aiemmin kattotuuletin tilanteesta ilmeni niin aika pientä porukkaa talossa siis asustaa, mutta sitäkin suurisydämistä. Jo eläkeiän saavuttanut nuorekas filippiiniläisrouva on ajeluttanut mua ja Anettea aivan joka paikkaan ja milloin vaan halutaan mennä. Ensitöiksi opeteltiin julkisten kulkuneuvojen reitti downtowniin ja pyörittiin Eaton Centren ostoskeskuksessa. Sunnuntaina listalla on Canadian National Exhibition, joka on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista markkinoista ja kesän kohokohdista. Ollaan suunniteltu myös ennen koulua matkaa Niagaran putouksille ja puhui ’’Mama’’ jostain vaellusretkestäkin… Oli heti pakko jakaa omat ikimuistoiset kokemukset Kiikalan vaellusiltamista.

Koulussa (joka on aivan kivenheiton päässä) käytiin pyörähtämässä sekä esittäytymässä myös valmentajille. Perään vedettiin eka punttitreeni koulun gymillä ja voin kertoa, ettei treenaaminen jää kyllä fasiliteeteista kiinni. En oo nähnyt yhdessäkään koulussa tai urheiluhallissa mitään näin suurta ja hienoa. Ja eka lajitreenikin vedetään lauantai-aamulla, aihealueesta lisää myöhemmin.

Ensimmäinen viikko on mennyt silmänräpäyksessä, joten yritin ripeästi raapustaa ja kertoa että kaikki on enemmän kuin loistavasti. Tavoitteeni blogin osalta on pohdiskella ja harjoitella ajatusteni pukemista sanoiksi. Antaa niiden nähtävyyksien puhua itsestään jatkossa enemmän kuvin, ja säästä mä en uskalla enää edes puhua. Voin shoppailla nekin uhkaillut sakkorahat sitten :D