Centennial Colts 2016-17

Toimin vapaaehtoisesti koulumme lentopallojoukkueen apuvalmentajana kuluneen kauden aikana. Sain myös kohtalaisen määrän lajiharjoittelua pitääkseni yllä jonkunlaista pallotuntumaa, mutta mielettömintä oli päästä matkustamaan joukkueen mukana vieraspeleihin ympäri Ontarion provinssia. Ikävöin näitä hetkiä tien päällä vanhojen pelikavereiden kanssa tajuttomasti, vaikkei niiden aikana oikeastaan mitään ihmeellistä koskaan tapahtunutkaan. Ne pienet asiat ja hetkessä eläminen ovat vuosien varrella valottuneet mulle paremmin, kun itsensä kanssa on viettänyt enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin.

Mutta kausi Coltsien kanssa oli todella opettavainen, vaikka lajin taso ikätovereilla Suomessa paljon korkeampi onkin. Haastavinta oli yrittää opettaa pelaajille taktisia asioita ja kehittää argumentteja mielipiteideni tueksi. Esimerkiksi puolustuspelaamisen ja siihen liittyvien roolien muutoksiin vaikuttavia tekijöitä eri pelitilanteissa, joka aiheutti aivan liikaa pistemenetyksiä ja sanaharkkaa pelaajien kesken. Suurin ongelma mielestäni on työmoraalin puute. Sosiaalisessa mediassakin erään valmentajan video ponnahti viraaliksi, jossa hän käsitteli tätä ongelmaa nykypäivän maailmassa. Nuoret urheilijat näkevät huippu-urheilua joka tuutista ja haaveilevat samanlaisesta menestyksestä, mutta työnteko puuttuu. Kuvitellaan, että ollaan jo jotain. Koin samoja tilanteita kauden aikana, vaikka tytöistä kovasti pidänkin. Mutta kylmä fakta on, ettei ketään ollut koskaan valmis laittamaan itseään fyysisesti likoon. Loppuverryttelyt ja venyttelyt olivat täysi tabu, ja oma mielenkiinto venyttelyvastaavana lopahti nopeasti koska ketään ei ollut aidosti kiinnostunut kehittämään omaa liikkuvuuttaan tai tajunnut sen olevan tärkeä osa urheilijan päivärutiinia. Näiden asioiden on vain tultava omasta alitajunnasta, joten käytin surutta ajan itseni kehittämiseen. Onneksi joukkueesta löytyi muutama pelaaja, jotka olivat aidosti kiinnostuneita ja heidän kanssaan aloinkin jakaa enemmän kokemuksia.

Suomalainen sisu on tosi juttu. Jos jotain luvataan, se tehdään. Näin oli ainakin omien juniorivuosieni aikana. En muista seuranneeni urheilua hirveästi televisiosta tai netistä, koska olin joko itse harjoituksissa kyseisenä aikana tai sitten oikeasti paikan päällä jos vapaata aikaa sattui löytymään. Halusin itse tehdä asioita, tulla paremmaksi ja viettää aikani hallilla.

Kuntavaalit 2017

Olin lievästi täpinöissäni, kun postiluukusta kolahti äidin lähettämä kirje. Salmiakin lisäksi kuoresta löytyi myös tulevien kuntavaalien äänestyslomake. Opinnot jatkuvat siis edelleen täällä Torontossa, tostaiseksi vielä verkko-opintojen merkeissä. Mutta olin todella innoissani mahdollisuudesta äänestää ja päästä vierailemaan Suomen kunniakonsulaatissa. Erittäin ihanaa oli myös päästä puhumaan pitkästä aikaa suomea vaalitädin kanssa ihan livenä! Eikä äänestyskojullakaan ollut hirveesti ruuhkaa ;) Etenkin nuorten suomalaisten tulisi äänestää mielestäni enemmän. Samankaltaista oikeutta ei anneta kaikille tässä maailmassa, joten se tulisi ehdottomasti käyttää. Kaikki lähtee kuitenkin aidosta kiinnostuksesta siihen mitä ympärillämme Suomessa tapahtuu ja minkälaisia arvoja itse vaalii. On ollut mahtava huomata omien ystävienkin aktiivista osallistumista politiikkaan, jotkut ovat lähteneet jopa ehdollekin! Kanadan systeemi on hieman erikoisempi, sillä maa on jaettu provinsseihin joille on myönnetty itsehallinnollinen valta joka taas vastaa liittovaltioiden systeemiä. Kerran viidessä vuodessa kanadalaiset pääsevät äänestämään oman provinssinsa edustajat parlamenttiin, josta valitaan myös pääministeri sekä hallitus.

Voi hyvät talomarkkinat sentään...

Toronton polttavin puheenaihe koko kuluneen vuoden aikana on ehdottomasti ollut kasvavat talomarkkinat, ja etenkin dramaattisen nopeasti nousevat hinnat. Ihmiset sosiaalisen median perusteella ovat kauhuissaan ja monet ennustavat ''kuplan'' puhkeavan minä hetkenä hyvänsä, koska keskituloisella ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa asuntoa Torontosta. Kysyntä on niin korkea, että koti täällä maksaa keskimäärin jo 700 000 - 800 000 Kanadan dollaria. Ilmiö vaikuttaa tottakai myös vuokratasoon, joten nuoremmilla aikuisillakin on vaikeuksia pärjätä omillaan. Niiden lukukausimaksujen veloistakin olisi kiva päästä joskus vapaaksi. Tunnen olevani niin etuoikeutetussa asemassa, sillä Suomessa opiskelijoiden harteilta on nostettu taloudellinen taakka lähes kokonaan. Asuminenkin on kotona suhteellisen edullista ja talotkin ovat niin paljon paremmassa kunnossa. Tulen silti paremmin toimeen täällä Kanadassa, sillä onnistuin löytämään helmen. Asun host-pariskunnan luona suuressa talossa, joka ei ehkä ole moderneimmasta päästä, mutta asuinalue on todella hiljainen ja turvallinen. Vuokra on super edullinen, johon sisältyy perushyödykkeiden lisäksi myös kaikki ruoka jotka kaupasta vaan haluan :) Olen siis löytänyt itselleni käytännössä kanadalaiset isovanhemmat, ja edelleen aika varma että tältä lottovoittajasta tuntuu.

Ulkomailla asuessani olen hämmästynyt siitä, miten paljon kypsempiä suomalaiset nuoret ovat ja miten varhaisessa vaiheessa he haluavat tulla toimeen omillaan verrattuna paikallisiin nuoriin joihin täällä törmään. Kokemusteni perusteella kasvatuksessa on suuri ero, sillä itsenäisiin mielipiteisiin ja tekoihin kannustetaan todella varhaisessa vaiheessa. Täällä on normaalia, jos 26-vuotias asuu vielä vanhempien luona. Suomessa se olisi vaan todella nöyryyttävää. Toisaalta valtiomme kouluttautumismahdollisuudet mahdollistavat omilleen muuttamisen, sillä se on tehty taloudellisesti mahdolliseksi. En siis tuomitse ollenkaan. Oman elämäni kannalta omilleen muuttaminen on kuitenkin ollut kehittävin oppitunti siinä mielessä, miten maailmassa tulisi toimia ja etenkin omien ajatusten kanssa painiminen on tuottanut suunnattomasti tulosta henkisen kasvun saralla. Se, että asun tällä hetkellä ns. perheen luona, ei kuitenkaan tee musta yhtään heikompaa tai vaikuta elämänlaatuuni negatiivisesti. Päinvastoin kaikki toimii loistavasti, sillä tiimissä työskentely on mulla selkäytimessä jo urheilun kautta. Ilmaisen päivittäin arvotukseni niistä pienimmistäkin arjen askareista, joita mun arjen helpottamisen puolesta tehdään ja saman vastapalveluksen teen välittömästi tilaisuuden tullessa. En jää koskaan yksin ajatusteni kanssa ja kiireenkin keskellä olen valmis istumaan alas ja kuuntelemaan muiden huolia. Tämä on vaihe mun elämässä, joka antaa täydet mahdollisuudet suunnata isot määrät energiaa niin opiskelu-/työelämään, kuin oman fysiikan kehittämiseen asetettuihin tavoitteisiin. Tiedän mitä omillaan asuminen vaatii, mutta elämäntilanteet muuttuu. Tuntuu kuitenkin kammottavalta ajatukselta, jos yhtäkkiä pitäisi muuttaa omaan vuokrayksiöön Torontossa!

Tässä uutisessa käsitellään kasvavia talomarkkinoita ja sain siitä pohjustusta mietteisiini postauksessa.

U Sports Volleyball Nationals

Ryersonin yliopisto järjesti kuluneena viikonloppuna Kanadan yliopistojen lentisfinaalit Torontossa, ja sehän nehän oli nähtävä! Samaisena viikonloppuna vietettiin myös Pyhän Patrickin päivää ja ehdinkin nähdä hetken perinteistä kulkuetta Yonge-streetillä sunnuntaina, ennen kuin pyyhälsin Mattamy Athletic Centreen seuraamaan finaalipelejä. Mun suu loksahti auki pelihallin kauneudesta. Optimaalinen huippulentopalloa varten: korkeat katot, valoisa ja paljon kiintopisteitä. Jotain mitä en osannut odottaa, nähtyäni college-joukkueiden ahtaat kotihallit. Pelin taso alkoi myös jo muistuttaa sarjoja joista itselläni on kokemusta. Mielestäni mestaruusottelun joukkueet pärjäisivät todella hyvin naisten Mestaruusliigassa Suomessa, ykkössarjan hoitelisivat ehdottomasti nimiinsä. Puolustuspelaaminen oli ilmiömäistä, en nähnyt yhtäkään passarin peippiä putoavan maahan ilman kontaktia tai yritystä vastapuolelta. Freeballitkin pelattiin millin tarkkuudella kuten asiaan kuuluu ja systemaattisen pipen läsnäolo kolmen pelaajan torjunnalla oli ilo silmälle. Hyökkäyspelaamisessa kuitenkin huomasin jonkun verran teknisiä puutteita, jäin kaipaamaan sitä kettumaista hyökkääjää jonka pelisilmä repii vastapuolen puolustuksen hermot riekaleiksi säie kerrallaan. Oli liikaa ''rosvosektoriin'' suuntautuvuutta, mikä on toisaalta naisille lajissa aika ominaista. Mutta huikee leveli kaiken kaikkiaan, Brittiläisen Kolumbian yliopisto nappasi mestaruuden tänä vuonna!

Suomeen verrattuna urheilijan urapolku on aika eri tavalla rakennettu kulttuurillisestikin tarkasteltuna. Kotona ei ole olemassa korkeakoulujen keskinäistä sarjaa, vaan urheilijat asettuvat ihan oikeaan työpaikkahakijan asemaan ja ammattilaisjoukkueisiin alusta asti mikäli potentiaalia niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla riittää. Oon vahvasti sitä mieltä, että ympäristöistä jälkimmäinen on varhaisen kypsymisen ja aikuistumisen kannalta parempi vaihtoehto. Harrastuksesta tulee oikea ammatti ja työkaverit on monesti paljon vanhempia sekä kokeneempia jotka uhkuvat kurinalaista ja kilpailuhenkistä mentaliteettia. Toisaalta ikätoverien kanssa on luvassa aika varmuudella enemmän peliaikaa ja varaa opetella uusia taktiikoita voitonkin kustannuksella. Omalla kohdalla ajateltuna etenkin henkiset vahvuudet ovat harjaantuneet aika tavalla ''ammattilaistaustan'' ansiosta ja koen osaavani suhtautua kypsästi hyvin vaikeisiinkin tilanteisiin. Koen että urheilija on ajettava aikaisessa vaiheessa tietyllä tavalla nurkkaan, jotta tämä oppii laittamaan asioita perspektiiviin ja tekemään jokapäiväisiä valintoja kohti maaleja. En halua välittää negatiivista viestiä, mutta kuluneen vuoden aikana olen huomannut urheilija-opiskelijoiden olevan henkisesti aika heikkoja ja ajautuvan helposti virhekierteisiin tiukoissa pelitilanteissa. Hatussa ei ole riittävästi jäitä, tai sitä suomalaista sisua mistä meidät tunnetaan!

Get Out

Elokuva, josta tämän hetken nokkelimmat meemit on tehty. Suomessa ensi-iltaa vietetään vasta toukokuussa, mutta itse onnekkaana pääsin näkemään sen täällä jo helmikuun loppupuolella. Kyseessä on satiirinen kauhuelokuvasensaatio, joka on tuottanut jo kuukauden sisällä jo reippaasti yli $100 miljoonaa (vrt. $4,5 miljoonan budjettiin). Elokuva kertoo nuoresta afroamerikkalaisesta miehestä, jonka vierailu valkoihoisen tyttöystävänsä vanhempien luona saa kammottavia käänteitä.

Elokuva ottaa erittäin vahvasti kantaa rasismiin, mutta sai erittäin positiivisen vastaanoton sekä arvosteluja eri medioissa. Rasismi on Torontossa esillä jatkuvalla syötöllä, vaikka ihmiset eri etnisiä taustoja kohtaan äärimmäisen suvaitsevia ovatkin. Kaupungin asukkaista vain puolet on syntyperältään täältä alunperin. GTA:n alueella on lukuisia yhteisöjä kuten China Town, Little Italy, Greek Town ja niin edelleen. Yhdysvaltain Presidentin vaihdos on tottakai aiheuttanut myös omanlaistaan rasismikeskustelua ja vaikeuttanut monien elämää suunnattomasti. Omalle kohdallekin on sattunut omituisia tilanteita taustani ansiosta, mutta tälle suomalaiselle on ollut erityisen hankala ymmärtää miksi suurin osa ihmisistä yhdistää piirteeni Islantiin? Se on nimittäin kotimaa-arvausten kärjessä. Ehkä maan sanat ''Ice'' ja ''land'' yhdistyvät parhaiten kylmänkalpeaan ihoon, vaaleisiin hiuksiin ja sinisiin silmiin, tiedä häntä. Toinen yleistys täällä pohtii pituuttani kummastellen, että ovatko suomalaiset pitkäkasvuista kansaa. Nämä kokemukseni rasismista ovat kuitenkin positiivisia merkitykseltään ja itsellänikin on miljoonia käsityksiä eri kansoista. Global Citizenship kurssi opetti suhtautumaan ja lähestymään näitä asioita kypsästi. Kaikilla meillä on ennakkoluuloja ja jokaisen tulisi osata myöntää kyseinen fakta ensin itselleen. Itse tulen paikasta, jossa väki on erittäin homogeenistä ja muistan tilanteita joihin sisältyi rasismia. Omat kansainväliset kokemukset jo vairhaisessa iässä avarsivat näkökulmia ja opettivat hyväksyvää asennetta. Mutta asia on hyvin yksinkertainen: hyväksy ihmiset sellaisina kuin he ovat. Kaikilla meillä maailman kansalaisilla on samoja oikeuksia ja vastuutehtäviä.

Blue Mountains

Siitä on kulunut reippaasti yli 5 vuotta, kun viimeksi tuli otettua laskettelusukset alle. Pelaamisen takia ylimääräiset riskitekijät on pitänyt minimoida, mutta polvioperaation jälkeen 4 vuotta sitten ei ole rehellisesti sanottuna kyllä edes tehnyt mieli mäkeen. Mutta nyt Centennial College tarjosi siihen loistavan tilaisuuden ja 50 ensimmäistä ilmoittautujaa pääsi Pohjoiseen Blue Mountainin kaupunkiin laskemaan koko päiväksi. On ollut mahtavaa huomata, että Kanadassa harrastetaan ja vaalitaan talvilajeja yhtä suurella intohimolla kuin kotona Suomessa. Hiihtokisat ovat varmasti ainoa poikkeus, josta suomalaiset menevät totaalisesti sekaisin joka kerta :D Muistan lapsuudessani kaatuneeni ainakin kymmenen kertaa yhden laskun aikana, jota kanssalaskijat eivät noteeranneet oikein koskaan. Kanadan ihmiset ovat kyllä todella hyväsydämistä kansaa, koska päiväretkeni aikana kaaduin olan takaa ja pudotin myös sauvani hissistä alas... Ainakin puoliin kaatumisistani tarjottiin apua, ja suksen irrotessa sain sen heti jonkun toimesta takaisin. Hissityöntekijä lähti etsimään sauvaa kanssani, joka löytyi nopeasti. Hississä oli joka kerta uudet kasvot ja small-talkia riitti. Ihmisten ulospäinsuuntautuneella asenteella on ollut muhun henkilökohtaisesti todella iso vaikutus, koska kotona ollaan totuttu olemaan hiljaa ellei vieressä ole tuttuja. Keskustelut ovat olleet usein myös todella opettavaisia ja on ollut tajuttoman kiehtovaa kuunnella ihmisten tarinoita. Suomesta paikalliset tuntuvat olevan myös innoissaan ja ihmiset alkavat hokea suomalaisten jääkiekkolijoiden nimiä mielenkiintoisella aksentilla :D

Laskettelupäivä tarjosi myös hyvien juttujen lisäksi upeita merimaisemia, joita jäin tuijottelemaan mäen päältä suu auki. Pieni miinus kuitenkin lämpimähköstä säästä, joka sulatti mäkiä ja teki lumesta raskasta. Positiivinen kokemus kuitenkin!

Ensimmäinen ''kulttuurishokki''

Tää on saletisti jonkinlainen henkilökohtainen ennätys, kun oon jo heti seuraavana päivänä täällä taas aukomassa päätä :D Valehtelisin jos väittäisin ettei opintopisteillä olisi seikkaan vaikutusta, mutta tuntuu oikeastaan aika vapauttavalta idealta pohdiskella ja luoda juttuja tällä hetkellä. Tulevaisuuden tavoitteeksi haluan asettaa yhden postauksen päivätahdin. Ohhoh, että tuli luvattua suuria. I'll try my very best <3

Vaikka Toronto-kokemuksia olen jo purkanutkin, niin jonkin verran on varmasti luvassa myös toisintoa. Yksi mielestäni todella siisti juttu, mikä on varsinkin sosiaaliselle medialle ominaista ja josta haluan ottaa mallia tänne, on top-listojen luominen erinäisistä aihepiireistä. Itse nautin todella paljon esimerkiksi videoista, joissa maailmankuulut kauneusvloggaajat kertovat suosikeistaan ja asettavat niitä parhausjärjestykseen.




Mun TOP 10 - kaupat/brändit/tavaratalot


1. Express
2. Sephora
3. Victoria's Secret
4. Roots
5. Nike Factory Outlets
6. Melanie Lyne
7. Hudson's Bay
8. Dynamite
9. Aerie
10. Old Navy








Samainen idea kuvastaa mielestäni erittäin hyvin nykypäivän länsimaalaista kaikki-mulle-heti-kulutuskulttuuria, josta myös herra Geert Hofstede on samaa mieltä kuuden dimension kulttuurimallissaan. Kanada ja Suomi kokevat hemmottelun sekä vapaa-ajan olevan iso osa elämää: halutaan naattia ja pitää hauskaa. Kyseinen ajattelumalli antoi ensimmäisiä ''shokkejaan'', joita kohtasin tullessani Torontoon. Hofsteden mukaan Suomi hemmottelee enemmän, mutta omat kokemukseni liittyvätkin ehkä enemmän kuluttajakäyttäytymiseen. Yhden nukutun yön jälkeen lähdimme tutkimusretkelle ydinkeskustaan (=downtown), joista ensimmäinen pysäkki oli Eaton Centren ostoskeskus. Tällä ajanjaksolla tunnustan käyneeni yhteensä yli 10 muussakin ostoskeskuksessa ympäri suurkaupunkia, joten datan määrään nojaten voin todeta Suomen olevan kallis maa jossa ihmiset ostavat vähemmän. Täällä Kanadassa myynnin voluumi on hurjaa katsottavaa: alennusmyyntejä on jatkuvasti ja jäsenyyksiä joka lähtöön, jotta voit kerätä pisteitä ja ostaa taas vähän lisää. On dollarikauppoja, joista ihmiset kantavat ulos kärryittäin roinaa ja rompetta. Sitten on suurten brändien täyttämiä outlet-kyliä. Kyllä, KYLIÄ. Nimimerkillä ''Nike's my middle name''. Black Friday ja Boxing Day ihmismassoineen aiheuttivat jonottamista vihaaville suomalaisille päänsäryn, luojan kiitos keskivertoa pidempänä ihmisenä onnistuin haukkomaan happea kaupoissa. Vannon että Hullut Päivät tuntuvat vastedes lasten leikkikerholta. Kultaisin neuvoni kuitenkin Torontoon saapuvalle suomalaiselle on seuraava: älä osta mitään Suomesta matkaasi varten. Mitä tyhjempi laukku tullessa, sen onnellisempana palaat takaisin kotimaahan ilman matkatavaraongelmia.

Todettakoon vielä, että kulttuurishokki tulee aina pysymään kirjoituksissani lainausmerkeissä, koska en tunnista kokemiani asioita negatiivinen ilmiöiksi joka on mielestäni shokille hyvin ominaista. Asiasta voi ja pitääkin esittää eriäviä mielipiteitä, jaa toki oma mielipiteesi, hyvä blogiini eksynyt ihminen! Olen kotiutunut ensimmäisestä päivästä lähtien niin hyvin, että tuntuu kuin sitä olisi asunut täällä vuosia. Niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin. Lewis-malli todistaa hivenen teoriaani, sillä Suomi ja Kanada muistuttavat kaaviossa hyvin paljon toisiaan kulttuurillisesta näkövinkkelistä.  Ei ole siis ollenkaan tuulesta temmattua, että Kanada mielletään monesti Amerikkalaisena versiona Euroopasta.

Kulttuurikokemuksia

Meikäläinen on edelleen elossa ja voi kaiken lisäksi vielä suhteellisen superisti. Kirjoittelen edelleen Torontosta, ja onnekseni jostain aivan muusta kuin harjoittelupaikkahakemuksista... Kuumeinen työpaikkajahti on edelleen käynnissä, mutta vihreää valoa on pilkahtanut sen verran että hetkellisesti saa huokaista jopa helpotuksesta. Vaihto-opiskelujaksoani on hyväksytysti pidennetty, joka siis suomeksi tarkoittaa sitä, että luvat työharjoittelun suorittamiseen Kanadassa on oppilaitosten puolesta kunnossa! Voin sanoa menettäneeni yöunet sekä toivon asian tiimoilta moneenkin otteeseen, mutta loppupeleissä onnistuin tarraamaan oikeiden henkilöiden hihoista saaden toivottuja vastauksia mahdollisuuksiini jäädä pidemmäksi aikaa Torontoon. Olen erittäin toiveikas, että seuraavan kuukauden aikana saan asiat lukkoon ja harjoittelun kesäksi.

Tällä välin olen työstänyt yhteensä kolmea eri Turun Amk:n tarjoamaa verkkokurssia, joilla on ollut erittäin mieltä avaava vaikutus kulttuurillisesti. Niistä viimeisin, ''Cultural Experiences'', tulee olemaan hetkellinen johtotähti täällä blogissani. Kyseessä on yhteensä 40 postauksen sarja vaihto-opiskelujaksostani, jossa jaan kokemani asiat peilaten niitä erilaisiin kulttuuriymmärrykseen liittyviin teorioihin. Olen henkilökohtaisella tasolla tulevasta työmaasta erittäin innoissani, sillä tulen palaamaan ajassa taaksepäin ensihetkiini täällä Kanadassa. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jo koetuista asioista on helpompi löytää kompastuskiviä ja kehitellä ratkaisuja esimerkiksi niitä lukijoita ajatellen, jotka tulevaisuudessa tälle puolelle maailmaa saattavat eksyä. Tavoitteeni on myös rakentaa tulevista postauksista pysyvän jäljen jättävä kollaasi, jonka tiedän rauhoittavan järjestelmällisyyttä janoavaa persoonaani pitäen myös mieleni mahdollisimman työllistettynä.

Family Day

Suomalaista ihmetyttää, että niin moni kansallinen pyhäpäivä on täällä Kanadassa laitettu maanantaille :D Sama sääntö pätee tähän Family Dayihin, jota vietetään joka helmikuun toisena maanantaina. Pyhä ei kuitenkaan ole tismalleen samana päivänä jokaisessa provinssissa, niille myönnetyn itsehallinnon ansiosta. Työntekijöiden kohdalla päivä ei välttämättä lisää kokonaislomapäivien määrää (Ontariossa), sillä työnantajat voivat vaihtaa ei-lakisäätyisiä pyhiä joita työntekijät viettävät tämän päivän sijaan.

Kaupat olivat ihan normaalisti siis auki, mutta koulut olivat kyseisenä päivänä kiinni. Pidän ideasta, että silloin tällöin on mahdollisuus ns. pidennettyyn viikonloppuun. Antaa mielestäni mukavasti lisäenergiaa työrupeamaan eikä kynnys paluuseenkaan kasva liian suureksi, kuten usein käy pidempien lomien kanssa. ''Family day'' - termi viittaa myös siihen, että kanadalaiset ovat hyvin perhekeskistä kansaa. Suomessa ollaan mielestäni paljon perinteikkäämpiä juhlapyhien suhteen ja liputuspäivät ovat iso eroavaisuus, sillä täällä lipun voi nostaa salkoon milloin tahansa. On hyvin yleistä, että lippua pidetään ylhäällä joka päivä, kun taas Suomessa siihen on tarkat rituaalit eikä ole ihan sama milloin näin tehdään. 

Chinese New Year

Suomessa juhlapyhä ei kyllä saavuta mielestäni minkäänlaista huomiota, joten jouduin opiskelemaan uutta oikein perinpohjaisesti. Nimensä mukaisesti perinne on kiinalaisten varmasti suurin juhlanaihe ja kestoltaan neljä päivää, vaikka kokonaiskesto on oikeastaan kolme viikkoa tammi-/helmikuun tienoilla. Ostoskeskukset ja ravintolat ovat tulvillaan punaisen teemavärin loistossa. Ilotulituksia tai lohikäärmetansseja en nähnyt, joita varmasti jossain muodossa olisi Chinatownissa voinut kokeakin. Rahalahjojen antaminen punaisissa kirjekuorissa on myös tärkeä traditio ja ruoka on oleellinen osa perhekeskeisessä juhlassa.

On tuntunut todella ihmeelliseltä kokea näin monta uudenlaista juhlaa alle kuuden kuukauden sisällä, mutta oppimani asiat ovat avartaneet mieltäni mielettömästi. Kiinalainen uusivuosi on kaunis perinne, jonka juuret ovat todella syvällä historiassa. Rakettien ampuminen on varmaan ainoa yhdistävä tekijä kulttuureidemme välillä, mutta kiinalaisten versio on paljon intensiivisempi jo pelkästään sen keston perusteella. Koen, että perinteikkyyteen on helppo samaistua suomalaisena. Kokemusteni mukaan myös taikauskoisempi, sillä horoskoopit ja tulevan vuoden ennusteet ovat myös olennainen osa juhlaa. En tiedä pidänkö kuitenkaan rahan roolista, ja siitä että sitä jaetaan lahjoina sukulaisten kesken. Johtuu varmasti erilaisesta kasvuympäristöstä ja arvoista asian suhteen. Olen silti kiitollinen uusista ystävistä ja kokemuksista kulttuurieroista huolimatta :)

Dim Sum vei jalat alta

Suurin tukipilarini

Voi luoja varjele minne saakka olisikaan tullut eksyttyä ilman ravintolaketju Tim Hortonsia. Suomeen verrattuna kyseessä on R-kioskeihin verrannollinen konsepti, mutta pikaravintola-/ kahvilameiningillä, Pohjois-Amerikan donitsiparatiisissa kun edelleen ollaan ;) Franchise-periaattesta en ole varma, mutta ''Timssejä'' on samantapaisesti joka nurkalla. Katujen lisäksi subway-asemilla, urheiluareenoilla, huoltoasemien liitännäisinä, ostareiden ruokakentillä ja lähes jokaisen koulun kampuksella jossakin muodossa.

Otetaan pois se muuttuja, että suomalaisena juon kahvia joskus enemmän kuin muistan juoda vettä. Silti. Ketju on osoittautunut matkan varrella elintärkeäksi etenkin niille uunoille, jotka yrittävät suunnistaa tuntemattomiin paikkoihin tavatakseen uusia ystäviä, tai niille jotka vaan haluavat tilata raskaan bileillan jälkeen sen uberin toimittamaan korkokenkien runnomat jalat asappina kotiin. Ja milleniaalit tietää varmasti sen sanonnan: ''Home is where the WIFI is''? Aukesko jo? Jos ei, niin kerron vielä että Pohjois-Amerikkalaiset puhelinoperaattorit ei tarjoa samanlaisia rajattoman datayhteyden mukavuuksia kuin suomalaiset kaverit. Ja hinnatkin on naurettavan kalliita. Oma äiti ois varmaan vieläkin sillä elokuisella sienimetsäretkellä, jos koti-Suomessa ois sama meininki nettiyhteyden + sen kantavuuden kanssa. Erän paikallinen kaveri kertoi, että oli vahingossa jättänyt nettisivun auki pidemmäksi aikaa ja seuravaassa laskussa seurauksena muutama hassu nolla perässä. Oli tullu kaikkien kattojen äiti vastaan, nice. Anyway, itselläni siis on kaksi liittymää: suomalainen, joka on täysin WIFI:n varassa ja kanadalainen, jossa on saldoa hätäpuheluita ja tekstareita varten. Kumpikaan ei siis sisällä dataa aka Internetiä. Uusiin lokaatioihin suunnatessa on sormi mennyt jonkun verran suuhun, mutta se tunne kun näät sen tutun Tims kyltin häämöttävän nurkan takana ja WIFI yhdistyy jo melkein itsestään. Tim Hortonsin ''turvakodista'' löytyy siis aina ilmainen WIFI, vessa sekä hyvää ja halpaa kahvia! Kaikki mitä epätoivoisesti eksynyt suomalainen tarvitsee (joka ei muuten tuntemattomilta apua pyydä). Usein ovat myös auki vuorokauden ympäri, mutta Uberin tilaamiseen riittää hyvin kun lyöt kylkesi ikkunaan kiinni ja kalastat WIFI-yhteyden x-minuutiksi. Lisäksi tykkään siitä, että sieltä saa suhteellisen terveellistä ruokaakin. Pelireissujen ruokailut aiheutti monesti turhaa stressiä, koska porukka veti hamppareita ja ranuja lounaaksi sekä päivälliseksi. Tottakai paikalliset pitävät paikkaa itsestäänselvyytenä, mutta sama juttu meillä on mielestäni Suomessa ilmaisen koululounaan kanssa. Puhumattakaan niistä lukukausimaksuista tai opintotuista, joista aiemminkin olen paasannut.

Tätä voimavaraa etenkin matkustelevat ihmiset ei mun mielestä korosta tarpeeksi! Itse en tykkää suunnistaa kartoista suoraan tai edes yrittää muistaa suullisia ohjeita, lähden kumminkin väärään suuntaan. Haluan nähdä reitin, välimatkat, ajan sekä julkiset kulkuneuvot puhelimen näytöstä ja ottaa niistä screenshotteja matkani tueksi. Ja aika taikuri saa olla, jos sitä dataa ei ole :D Oman kokemukseni perusteella tämä tapa on ollut myös mulle opettavaisin keino, ja osaankin jo nimetä puolen vuoden jälkeen todella monia eri paikkoja/reittejä. Love you, Tims!

Urheiluhullut

Seuraava aihe koskettaa mua henkilökohtaisesti ehkä eniten, on tullut nimittäin vietettyä ''muutama'' tunti palloillessa kuluneen 17 vuoden aikana. Puhutaan yli kymmenestä tuhannesta sellaisesta, yhden ja ainoan lajin parissa. Tottakai lapsena sain hyvän pohjan ja opin perusteet eri urheilulajeista ottamalla osaa niin moneen kerhoon, kuppikuntaan ja katsomoon kuin vain suinkin koulun ohella ehti. Harrastuksesta tuli ammatti ja sen ansiosta kansainvälinen sieluni on päässyt matkustelemaan ihan kivasti. Yritän sanoa, että olin lievästi sanottuna innoissani mahdollisuudesta päästä käsiksi myös kanadalaiseen urheilukulttuuriin vaihto-opintojen ohella. Toki Pohjois-Amerikkalainen urheilu näkyy maailmanlaajuisessa mediassa jatkuvalla syötöllä, mutta kuluttajat ovat aivan eri maailmoista.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna omien kokemusteni perusteella urheilu on Kanadassa suurempi ''uskonto'' Suomeen verrattuna. En sano, etteikö kotona seurattaisi urheilua yhtään vähempää, mutta suurin ero näkyy ehdottomasti pelien ulkopuolella, elämäntyylissä. Tällä puolella maailmaa ainakin joka toisella vastaantulijalla on jonkin urheilujoukkueen vaatekappale päällä (huomio jota en kotona liian usein tee). Oman pelitaustani takia silmäni kiinnittyvät seikkaan, koska kirjaimellisesti elän kyseisissä varusteissa. Hofsteden mallin mukaan näyttäisi myös siltä, että kanadalaiset satsaavat suomalaisia enemmän hemmotteluun joka vahvistaa huomaamiani kulutuskulttuurien välisiä eroja urheilumaailman osalta. Hofsteden mallista ilmenee myös, että kanadalaiset sietävät paremmin epävarmuutta ja virheitä, joka on etenkin urheilua ajatellen hyvä ominaisuus. Fanitkin ovat kokemusteni mukaan vähemmän tuomitsevia ja erittäin uskollisia joukkueilleen, tappioita ei murehdita kauaa ja näin jännityskin pysyy yllä, kun ei ikinä tiedä kumpi voittaa. Törmäsin myös Trompenaars'in kulttuurimalliin, josta 4. kohta: ''tunteiden ilmaiseminen'' oli mielenkiintoinen huomio. Osat on jaettu kahtia, neutraaleihin ja tunteellisiin. Neutraalit luonnollisesti hillitsevät tunteitaan ja tarkkailevat ympärillä olevien ihmisten reaktioita. Vastakkainen, tunteellinen puoli on luonnollisesti herkempi avautumaan sekä omaa positiivisemman asenteen yleisellä tasolla. Neutraali käytös on mallin mukaan ominaista Suomelle, mutta Kanadaa ei erikseen mainita. Mielestäni se voisi asettua näiden ääripäiden välille, ja tämä pieni eroavaisuus antaisi jälleen vahvistusta kokemuksilleni, koska tunteiden valtava kirjo ja niiden näyttäminen tekee urheilusta erityistä ja koukuttavaa. Käy siis järkeen, että kanadalaiset ovat yleisesti avoimempia näyttämään tunteensa sekä avoimempia kokemaan niitä. Fanikulttuuri on mielestäni erittäin voimakasta, elämyksellistä sekä kahlitsevaa. Uutisiin ja tapahtumiin on myös erittäin helppo päästä ns. käsiksi, joka kertoo tiedottamisen onnistumisesta.

the earth has music for those who listen

Suomen luontoa on suunnaton ikävä. Sitä, että löydän helposti metsän jossa en kuule liikennettä tai törmää yhtään keneenkään. Sitä, että voin poimia lenkillä tuoreita mustikoita ja syödä niitä huoletta. Sitä raikasta ilmaa ja lintujen laulua. Uimarantoja, joissa ei ole ristinsielua. Kaunista kalliomaisemaa entisen asuntoni ikkunassa. Pohjoisen yöttömiä öitä kesällä. Autolla ajamista ilman päämäärää ystävien kanssa lempikappaleita kuunnellen. Serkkujen maatilaa ja tallissa istua möllöttämistä kanien piirittämänä. Peltomaisemia ja yksinkertaistettua liikennettä. Ihmisten hiljaisuutta ja vaatimattomuutta.

Nämä on asioita, joita Torontossa ei tule vastaan. Kaupungin aktiviteetit tuntuvat musta usein niin pinnallisilta, että ennemmin jään kotiin peiton alle lukemaan kirjaa. En osaa vaan hengailla ostoskeskuksissa tai ravata konserteissa. Kaupoissa kiertely on rasittavaa, koska myyjät hyppii kirjaimellisesti silmille. Onneksi koulun kuntosali on niin upea, että sinne menee mieluusti joka päivä. Ulkona on kyllä paljon puistoja, mutta niistä puuttuu jotain. Muualla onkin vaan moottoriteitä ja liikenne on pahin näkemäni kaaos ikinä. Välimatkat on raastavan pitkiä ja ihmisiä niin paljon, että julkiset kulkuneuvot ratkeaa liitoksistaan. Sää on joka päivä erilainen. Pikaruoka haisee joka nurkalla ja sitä pidetään normina. Ihmiset kategoroivat alitajuisesti toisiaan asuinalueiden perusteella, joka on mun mielestä sairasta. Kannabiksen polttaminen laillistetaan kuulemma kesällä, lisää iljettävää hajua ja saastetta.

Tänään mulla on ehkä vähän suurempi koti-ikävä, mutta päätin purkaa sitä kirjoittamalla omista kokemistani kulttuurillisista eroista. Olo on jo kevyempi :)

Principles of Microeconomics

Kaikista epämiellyttävin kurssi jos niin voi edes sanoa, sillä olin itse vastuussa kurssivalinnoistani. Ajattelin kuitenkin, että nämäkin asiat olisi hyvä kerrata ja ne olisivat myös käytännöllisiä toisessa maassa. En pitänyt professorin lepsusta asenteesta huonoja tuloksia saavia opiskelijoita kohtaan, kun oikeasti nämä olivat vain laiskoja. Quizien ja kokeiden reputukset katsottiin läpi sormien ja jälleen huomasi, että kurssi oli ohjelman suorittajalle pakollinen. Luennot olivat tuskallisen tylsistyttäviä, professori luki aika lailla suoraan diaesityksistä, jotka olivat kuitenkin todella hyvin rakennettu. Pelkäsin kokeita, koska mikrotalouden termit olivat jo kohtuullisen vaativia. Quizeja oli muutama henkilökohtainen sekä pareina tehtävä + tietysti mid-term ja final piinapenkit. Pääsin kuitenkin hyvään lopputulokseen hyvien diojen ja YouTubesta löytyneiden videoluentojen ansiosta. Mutta pidin tästä tavasta jakaa mikro- ja makrotalous eri kursseiksi, toisin kuin Suomessa. Tuntui, että viime keväänä Kansantalous-kurssi oli vain pintaraapaisu.

Organizational Behaviour

Kurssi, jossa mulla oli ehkä motivoitunein ryhmä kaikista, joka oli tärkeää kurssitöidenkin puolesta. Työtaakka oli myös mun mielestä parhaiten tasapainossa annettuun aikaan nähden. Kappaleita käytiin yhteensä 15 läpi, jotka oli todella perinpohjaisia ja tuhteja sisällöltään. Paljon psykologian eri teorioita ja motivaatioon liittyviä juttuja opiskeltiin. Ensimmäisenä henkilökohtaisena työnä palautettiin raportti kolmen eri persoonallisuustestin pohjalta ja oli mielenkiintoista saada esimerkiksi selville Myers-Briggs testin tulokseksi ENFJ-yhdistelmä (Extravert-Intuitive-Feeling-Judging), joka kallistuu erilaisiin mentorin sekä hallintotoimen ammattehin. Sain siis vahvistusta siitä, että olen oikealla tiellä :) Löysin toisesta blogista lisää mielenkiintoista tietoa tähän persoonallisuustestiin liittyen, johon aion syventyä jatkossa ehdottomasti tarkemmin.

Ryhmätehtävät keskittyivät enemmän tiimidynamiikkaan ja konfliktien optimaaliseen ratkaisuun erilaisissa työtehtävissä sekä ympäristöissä. Johtajuus, motivaatio sekä yrityskulttuurit olivat myös läsnä toimeksiannoissa. Kuten yleiseen kurssikäytäntöön kuului, oli mukana myös kaksi quizia ja mid-term + final kokeet. Kirjaa en kuitenkaan suosittele ostamaan, sillä löysin yli viisi vuotta vanhan painoksen kirjastosta, jossa asiat oli lähes samalla tavalla esitetty ja sain pitää kirjaa lainattuna koko lukukauden ajan. Kaikista kappaleista opiskelijoille oli tarjolla myös kattavat PP-diat. Kurssin asiat olivat mielestäni yleispäteviä eivätkä liikaa Kanadalaisesta näkövinkkelistä, joten hyvä kurssi liiketalouden vaihto-opiskelijalle.

Human Resources Management

Kyseinen kurssi oli kiistatta raskain kaikista. Kirja oli todella laaja, ja täynnä ulkoa opeteltavia käsitteitä, ammattitermejä sekä prosesseja jotka ovat kanadalaiselle organisaatiokulttuurille ominaisia. Kielen kanssa tulin helposti toimeen, mutta aikaa ei ollut mielestäni ollenkaan tarpeeksi näin valtavan tietomäärän sisäistämiseen. Pidin kyllä valtavasti professorista ja hänen tavastaan vetää opiskelijoita mukaan keskusteluun. Loppukurssista kohtasimme ikävä kyllä opettajan vaihdoksen, joka vaikeutti etenkin kertaamista lopputenttiin. Ryhmäkokokin oli valtava, joka on kuulemma hyvin yleistä ja jopa pahempaa isommissa instituutioissa. Pääsin kuitenkin läpi ihan ok arvosanalla ja sain hyödyllistä tietoa työnhakuun, haastatteluihin sekä palkkaukseen liittyvistä seikoista. Kurssi oli rakennettu niin, että luennot olivat professorin diaesityksiä kappaleista, liitettyinä tilanteisiin joita opiskelijat ovat kokeneet. Seuraava tunti alkoi nopealla kertauksella ja vauhdilla siirryttiin taas seuraavaan aiheeseen. Kurssiin kuului kaksi pienempää, avoimen kirjan tenttiä netissä, henkilökohtainen + ryhmätyöraportti, mid-term ja final kokeet.

Tässä välissä olisi varmaan hyvä kertoa yleisesti arvosanan muodostumisen tavasta Centennial Collegessa. Eli, tavoite on kerätä yhteensä 100 pinnaa. Kurssien aikana suoritetut tehtävät ja loppukokeet on painotettu niin, että yleensä mid-term ja loppukokeista voi saada maksimissaan 25 merkkiä ja muiden töiden kanssa määrä vaihtelee 5-20 merkin välillä. Organizational Behaviourin kurssilta esimerkiksi 5 bonusmerkkiä saivat ne opiskelijat, joilla oli koko lukukauden aikana poissaoloja kolme tai vähemmän. Tässä systeemissä piilee kuitenkin aika iso loukku, sillä ne opiskelijat jotka tekevät hyvin duunia kurssin alussa ja saavuttavat heidän mielestään riittävään arvosanaan oikeuttavan määrän merkkejä, alkavat usein löysäillä mid-termin jälkeen jolloin käsiteltävät asiat syvenevät ja muuttuvat mielestäni olennaisemmiksi. Kurssien alkupuolisko on aina todella kevyttä ja helppoa verrattuna loppuun. Loppukokeessa ei myöskään kuulemma ole sallittua asettaa kysymyksiä kaikista siihen asti käydyistä kappaleista, vaan asiat jakautuvat selkeästi kahteen eri jaksoon ja kokeeseen. En ymmärtänyt miksi vaatimustaso opiskelijoita kohtaan oli niin matalalla. Kuvitelkaa jos yo-kirjoituksissakin olisi sama meininki ja yhden oppiaineen koe olisikin kaksiosainen. Mehän saatais kaikki vähintään se 10 laudaturia :D

English Communication

Seuraavaksi kurssi, josta oli mulle matkan varrella eniten hyötyä ja jossa huomasin ihan konkreettista kehitystä matkan varrella! Vaihtoon lähtijöille haluan kyllä antaa suurimmat suositukset kurssin lisäämisestä lukujärjestykseen, etenkin jos ulkomaanopintojen pääpointti on kielellinen kehitys.

Itse olen lapsesta saakka ollut innostunut kielten opiskelusta ja etenkin Englannista muodostui jo varhaisessa vaiheessa mulle oppiaine mihin motivaatiota loputtomasti. Muistan kuunnelleeni joka päivä koulusta päästyäni kasetteja joissa laulettiin englanniksi, oppien parempaa ääntämistä. Urheiluharrastuksen käännyttyä uran aluksi, tuli kielestä yhtäkkiä tärkeämpi työkalu joka motivoi sekä haastoi lisää. Pohjois-Amerikkalainen kulttuuri alkoi kiehtoa enemmän tavatessani uusia pelikavereita niiltä seuduilta. Lukioaikoina matkusteltiin paljon pitkin Eurooppaa pelireissujen merkeissä, jonka ansiosta kommunikaatiotaidot jatkoivat nousujohteista kehitystä. Ujutin jok'ikisen ylimääräisen enkun kurssin opintoihin minkä vain pystyin ja muistan kirjoitelleeni kavereidenkin esseitä ihan huvikseni. Sain kirjoituksista ihan hyvän arvosanan, mutta se ei kuitenkaan vastannut suullisten kielitaitojeni tasoa. Ammattikorkeakoulussa sitä oli aivan liian vähän ja arviointikriteerit eivät ole tasavertaisia. Onneksi peliura varmisti, ettei taidot päässeet koskaan ruostumaan. Vaihto-opiskelut tulivat satunnaisesti mukaan kuvioihin, enkä malttanut odottaa pääsyä natiiviin ympäristöön. Ihan ok tulos ylioppilaskirjoituksista kummitteli ja halusin tulla paremmaksi tekstintuottajaksi, tämän kurssin suorittaminen oli parasta koko lukukauden aikana! Ottakaa siis COMM-kurssi osaksi vaihto-opintojanne, pliis! Se on aika työläs, mutta kaiken sen arvoinen. Kurssia järjestetään myös eri tasoilla, joka määritellään jokaiselle alkuarvioinnin perusteella. Akateeminen Englanti ei ole helppoa ja etenkin suomalaiseen tyyliin verrattuna täysi ääripää: pelkistettyä ja äärimmäisen johdonmukaista. Samalla opin lukemattomia asioita Kanadan historiasta, asuinalueista, laista ja muista arkipäivän asioista, koska tehtävät oli liitetty mielenkiintoisesti näihin aihepiireihin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Global Citizenship

Ajattelin myös kirjoitella omia fiiliksiä kursseista, joita syksyn aikana tuli luettua. Kurssimuotoinen opiskelu oli itselle ajankohtaista edellisen kerran lukioajoilta, sillä oppiminen on aika erilaista meillä Salon BisnesAkatemiassa. Pyöritetään ihan oikeita osuuskuntia ja oppiminen tapahtuu hyvin käytännönläheisesti oikeiden yritysten toimeksiantojen parissa.

Global Citizenship oli oikeastaan enemmän mieltä avaava, kuin teoreettinen. Tehtiin töitä ryhmässä ja painittiin paljon eettisten kysymysten parissa, mutta palautettavia töitä ja tenttejä oli silti jatkuvasti. Centennialissa on mun mielestä asiat on tehty opiskelijoille helpoksi, etenkin niille kenelle on enkun kanssa vähän vaikeuksia. Eri kansalaisuuksien kirjo on Torontossa yleisesti niin laaja, että Englannin täydellisestä taitamisesta ei tarvitse murehtia. Kurssi oli kuitenkin kovin pintapuolinen ja oli huomattavissa, että kyseessä oli pakollinen kurssi suurimpaan osaan tutkinnoista. Itse päädyin valintaan, koska ajattelin opittujen asioiden soveltuvan useihin eri työympäristöihin kansainvälisellä mittakaavalla. Kurssista saa helposti A:n arvosanaksi, kunhan on vaan vähän valmis esiintymään yleisölle englanniksi. No big deal :)

Kurssityöt pähkinänkuoressa:

• Oppikirjasta etukäteen määrätyn kappaleen esittäminen luokalle (ryhmätyö) + keskustelun aktivointi liittämällä aihetta koskeva artikkeli, video tai ilmö osaksi esitelmää
• Sosiaalisen ongelman valinta, ratkaisuehdotus + tutkimus = raportti (ryhmätyö)
• Sosiaalisen ongelman ratkaiseva toimenpide/kannanotto = toinen esitelmä (ryhmätyö)
• 2 pienemää tenttiä, mid-term & final kokeet

Oman ryhmämme tuotoksia/kannanottoja, huomasin vasta kuvaa ladatessa pienen typon :D

Koulumaailmojen suurin ero

Seuraavan kuuden postauksen ajan avaan parhaani mukaan kanadalaista koulukulttuuria omien kokemusteni pohjalta. Tässä vaiheessa käyn läpi yleisiä tekemiäni huomioita, myöhemmin siirryn lukemiini kursseihin yksi kerrallaan.

Ennen lähtöä olin tietoinen kahdesta asiasta, jotka muuttuisivat uuden oppilaitoksen myötä: edullinen ja terveellinen kouluruoka sekä oppimistapa. Jälkimmäisestä olin todella innoissani, sillä projektipohjaisen oppimismallin tuomat vapaudet aiheuttivat ajoittain ahdistusta. Ei ollut ketään kertomassa olinko minä menossa oikeaan suuntaan, asioita ei suunniteltu loppuun asti ja oltiin vähän joka puolella samaan aikaan. Tunsin olevani enemmän tilivelvollinen muille osuuskuntamme opiskelijajäsenille kuin itselleni, vaikka tiimiäni arvostankin. Kansainvälinen sieluni ei myöskään saanut tarpeeksi ärsykkeitä sen hetkisestä ympäristöstä vaan polki paikoillaan. Oli korkea aika lähteä uusiin seikkailuihin.

Centennialissa siis suoritin viisi erillistä kurssia, jotka sain valita itse. Aluksi valitsin konsultin pyynnöstä kahdeksan, mutta kouluun saavuttua minulle vinkattiin että se on vähän liikaa. Viisi kurssia vastaa Suomessa 25 opintopistettä, mutta laajuudet ovat vaihtelevia. Onneksi saavuimme kaksi viikkoa ennen lukukauden alkua ja vältimme suurimmat ruuhkat, sillä yli 10 000 opiskelijaa lukee kurssejaan kyseisellä kampuksella. Ehdin myös suorittaa hyvissä ajoin arviointitestin, jonka suorittaminen vaadittiin ennen College Communications kurssin tason valintaa.

Jos pitäisi nimetä yksi negatiivisin kokemani kulttuuriero, olisi se ''katteettomien lupausten/suunnitelmien teko''. Suomalaiset ovat maailmalla hyvin tunnettuja siitä, että he seisovat sanojensa takana. Tunnit alkavat kotona ajallaan, isommista tilaisuuksista tiedotetaan hyvissä ajoin ja suunnitelmia tehdään pidemmällä tähtäimellä. Täällä totuin kaavaan, jossa esimerksi ilmoitettuun lähtö-/alkamisaikaan piti joka kerta lisätä ainakin 15 minuuttia. Silloin tällöin luentokin peruuntui kun professori ei vaan ilmestynyt paikalle. Tehtävillä oli tarkat palautuspäivät ja online-quizzeilla määritetyt aikataulut, mutta opiskelijoiden myöhästelyjä ja piittaamattomuutta katsottiin sormien läpi ihan huolella. Mielestäni suomalaisten instituutioiden opettajia pidetään paljon suuremmassa arvossa, vaikkei se nykypäivänä ruusuilla tanssimista olekaan. Mutta tietynlainen kuri ja seuraamukset ovat olemassa. Pidän lukukausimaksuja osasyyllisenä ja verrannollisena kuntosalikorttiin: käytät paljon rahaa jäsenyyteen, jotta voi osallistua erilaisille luennoille juuri silloin kun haluat. Ohjaaja tulee aina olemaan siellä palvelemassa ja miellyttämässä asiakkaita puskemalla näitä parhaansa mukaan eteenpäin kohti parempaa kuntoa. Lukukauden aikana tuli monesti kyseinen olo. Tuntui myös että monet opettajat ilmestyivät paikalle kuin liukuhihnatöihin, lukemaan dioja läpi. Silti pidin siitä, että opiskelin jatkuvasti uutta materiaalia eri lähteistä englanniksi ja näin tuloksen tuotoksestani paperilla. Piti kuitenkin tulla kauas nähdäkseen lähelle, sillä ilman BisnesAkatemian käytännönläheistä mallia en osaisi peilata asioita oikeaan maailmaan.

NYE

Uusi vuosi on aina herättänyt mussa ristiriitaisia tunteita. En ole oikeastaan koskaan juhlinut sitä mitenkään riehakkaasti ammatista ja muista intresseistä johtuen. Lentiskauden joulutauko on yleensä katkaistu pelien osalta jo ennen vuodenvaihdetta (treeneistä puhumattakaan), joten hurjat irtiotot ei ole koskaan tulleet kysymykseen. Enkä missään nimessä tunne jääneeni mistään paitsi vaan päinvastoin olen aina viettänyt sen elämäni tärkeimpien ihmisten kanssa joilla on tismalleen samat tavoitteet :) Mutta ''perinteiden'' puuttumisen takia juhlapyhä ei ole ehkä tuntunut niin erikoiselta kuin monelle muulle. Ikävä kasvoi sietämättömäksi kun sain videoyhteyden ystäviini Suomessa, ja tuntui hassulta että siellä uusi vuosi sai alkunsa 7 tuntia aikaisemmin.

Kanadan visiittini aikana päätin kuitenkin lähteä toiseen seikkailuun, onnistuneen Halloweenin jälkeen. Vuosi vaihtui loppupeleissä kuitenkin paljon rauhallisemmin, sillä baarien sisäänpääsylippujen hinnat oli suorastaan naurettavia! Suomessakin hinnat ovat varmasti korkeammat sisäänpääsyjen osalta, mutta kotona tuskin vaaditaan maksamaan käteisellä. Ulkona oli luonnollisesti kylmä, joten päädyin hakemaan Timssiltä take-away kahvin lämmikkeeksi seuratakseni ohjelmaa ja ilotulitusshowta Nathan Phillips Squarella. Salon toriin verrattuna oli napsun verran enemmän porukkaa :D Mutta ilotulituksen näin ja kuulin hyvin selkeästi. Oli mielentöntä, että siihen oli liitetty Scarboroughsta kotoisin olevan the Weekndin musiikkia. Tuli kylmiä väreitä! Kaupungin joukkoliikennekin (TTC) oli valmistautunut suunnattomaan ihmisvirtaan ilmaisilla kuljetuksilla aaton ja uudenvuoden päivän ajan, mikä oli erittäin fiksu veto. Varmasti yli miljoona ihmistä oli samaan aikaan liikkeellä kun kiirehdin ensimmäisten onnekkaiden kanssa metroon kotia kohti. Matkojen suunnittelun olen kokenut aika tuskalliseksi, sillä A: se vie aikaa ja B: reittejä/linjoja yhteen paikkaan on ainakin viisi. Mahtava juttu on, että julkiset kulkevat jatkuvasti. Metrot poislukien. Suomessa opiskelijoilla on todella hyvä asema matkustelun suhteen ja se on halvempaa. Kanadan junayhtiöllä on tulossa mielenkiintoinen kampanja, jossa 150 dollarilla saa passin koko kesäkuuksi ja matkustaa voi vaikka koko maan halki niin monta kertaa kuin ehtii, ei huono!

Olen kuitenkin erittäin onnellinen tästä vuodesta ja kaikista seikkailuista, ystävistä sekä taistoista joita se toi eteeni. Rakastan kaikesta huolimatta uusia alkuja enemmän, enkä malta odottaa seuraavien haasteiden kohtaamista ja kasvuvaihetta! Tässä vaiheessa on aina yhtä mieletöntä ajatella tähän astista matkaa ja sitä miten olen tieni pisteeseen raivannut. Vetää sanattomaksi :)