Omituisia kysymyksiä

Kanadalaiset ovat todella avointa kansaa. Usein muiden suomalaisten kanssa matkatessa paikalliset kuuntelivat keskutelujamme todella mietteliään näköisinä, mutta lähestyivät meitä rohkeasti ja tulivat juttelemaan. Pitkät matkat julkisilla taittuivat todella nopeasti ja tarinoita riitti. Hyvin vähän täällä Suomesta kuitenkin tiedetään, vaikka Toronto/Kanada onkin erittäin monikulttuurinen paikka. Eräs tapaamani henkilö antoi mielestäni myös aika osuvan selityksen sille, miksi suomalaiset ovat vähän ''ujompaa'' tai sisäänpäinsuuntautunutta porukkaa, ja perusteli ilmiötä kylmällä ilmastolla koska sää varmasti ärsyttää monia. Käy järkeen, muttei ehkä ole ihan niin yksiselitteistä. Muita suomalaisia täällä ei pahemmin tapaa, ellei täällä ole jääkiekkoturnausta käynnissä. Listasin alle suosituimpia kysymyksiä, joita mulle on täällä asuessa esitetty.

1. Onko Suomessa aina kylmä?
2. Puhutteko Venääjää?
3. Onko tuo oikea kieli?
4. Ovatko kaikki suomalaiset noin pitkiä, sinisilmäisiä tai vaaleapiirteisiä?
5. Onko Suomessa paljon jääkarhuja?

The World Cup of Hockey '16

Heti lukukauden alettua starttasi myös jääkiekon maailmancupin vuosittainen turnaus, tällä kertaa sopivasti täällä Torontossa. Lajia kohtaan löytyy suuri arvostus ja menestyksekäs historia niin Kanadalta kuin Suomeltakin, joten kulttuurishokki oli pelkästään positiivinen. Etenkin kun törmäsi lukemattomiin suomalaisfaneihin Air Canada Centren lähettyvillä. Sain myös kunnian tavata Suomen positiivisimman tyypin, Kaj Kunnaksen, ja seurata Suomi-Venäjä ottelua. Vähän oli suunniteltu juttua jo kesällä Salohallissa, kun tämä symppis teki treeneihimme visiitin. Satuin soittamaan kuvan herralle juuri oikeaan aikaan ja yhtäkkiä poljinkin koulusta hippulat vinkuen ensin kotiin ja McCowanin asemalle. Onneksi julkisia menee joka minuutti!

Arvokisojen hulinat ja huippu-urheilun tunnelma olivat ihan katossa koko parin viikon jakson ajan. ACC:n ulkopuolellakin aktivoitiin faneja kisakylällä, joka oli kekkereitä varten pystytetty. Unionin subwayasema oli tapetoitu pelaajien ja sponsoreiden kuvilla ja ihmisten kansalaisuudet pystyi näppärästi arvaamaan maajoukkueiden fanipaitojen perusteella. Olen aika varma että Hockey Hall of Famekin pysyi näihin aikoihin suhteellisen täynnä, joten jätettiin suosiolla se visiitti kisojen jälkeiselle ajalle. Suomessa en ole kokenut mitään vastaavaa, vaikka sielläkin on samanlaisia tapahtumia järjestetty. Ajoittain alkoi ihan pyörryttää, sillä ihmismassa on niin järkyttävän suuri verrattuna kotimaan kaupunkeihin.

Swatch Beach Volleyball World Tour Finals '16

En ollut uskoa silmiäni, kun eräänä päivänä some-selailuni toi eteen ilmoituksen beach-volleyn maailmankiertueen finaaleista. Ne pelattaisiin tänä vuonna Torontossa! Kesän olympialaisissakin pelanneet tiimit ottaisivat osaa kauden päättävään turnaukseen, mun oli pakko päästä sinne...

Lentopallo on kaikkea muuta kuin hohtava laji täällä, mistä turnauksen ilmainen sisäänpääsykin osin varmasti johtui. Koko viikon kestävät kisat huipentuivat sunnuntain finaaleihin, joihin itsekin ehdin kiireisen viikon päätteeksi. Olin kuin lapsi jouluna, mutta tunnelma oli lajista vähemmän ymmärtävällekin erittäin upea kokemus. Tuhannet fanit pitivät huolen siitä, että kannatushuudot ja aaltoliikkeet kuuluivat kauas, Polson Pieriltä Harbour Frontille asti. Auringon porotus varmisti että allekirjoittanut paloi ja puhelimenkin unohdin kotiin... Mutta ei haittaa, koska elin hetkessä niin syvästi. Turnausväki piti fanien viihtymisestä niin hyvää huolta menevän musiikin, kilpailujen, ohjelmanumeroiden ja kojujen avulla että oli mahdotonta lähteä ilman leveää hymyä. Huomaan alkavani tottua myös suurempiin ihmismassoihin ja siihen jonottamiseen, hehe :)

Team on two: one, two, team

Blogin kirjoittaminen on oikeesti aika vaikeeta hommaa. Tai sanotaanko niin että mietin itse mielettömästi sisältöä, sen laadukkuuteen vaikuttavia tekijöitä, sitten järkevää järjestystä kerronnalle ja lopputuloksena ahdistun suhteellisen nopeasti sysäten asian kokonaan sivuun. Ja mulle ehkä erikseen vielä ’’hyvä aloitus’’ on asia jonka kanssa oon taistellut aina koulussakin, kun vaan pääsee vauhtiin niin teksti ei meinaakaan sitten loppua. Niin se kai menee vähän muissakin osa-alueissa, heh. Etenen jatkossakin varmasti vielä lapsen askelin täällä blogissa, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että edelliset pari viikkoa ovat olleet hyvinkin epärealistiset. Nyt arki rullaa oikeasti tosissaan ja rutiinit tulee mukaan kuvioihin. Aluksi ajateltiin A:n kanssa että ollaan vaan lomalla täällä, mutta ensimmäinen kouluviikko on jo pian takanapäin. Eilen löydettiin vihdoinkin polkupyörät niin menee koulumatkatkin huomattavasti kivuttomammin, kun voi itse kulkea aikataulujensa mukaan. Ihmiset täällä GTA:ssa ei siis pyöräile lainkaan, ’’Ai ajatsä kilpaa vai?’’, kysyi eräskin kauppias. Mamallekin piti tovi selvittää, että halutaan pyöräillä sen nopeuden takia ja koska kotona porukka vaan liikkuu niin oli sitten kesä tai talvi. Koen myös hallitsevani ilmansuunnat ja reitit paikallisliikenteen käyttöä paremmin pyörällä. Ja olen aika varma siitäkin, että kokemukset ja seikkailut kaupungissa paranevat n. 100-prosenttisesti sekä opettavat enemmän alueista pitkällä tähtäimellä.

Kaupunki saarille kulkevasta lautasta kuvattuna, ei tee oikeutta sille mitä silmät näkee!

Koulun kursseja en vielä voi arvioida, koska ensimmäisellä viikolla ollaan käyty lähinnä vain linjauksia läpi. Opettajat vaikuttavat kyllä olevan päteviä ja kivan vuorovaikutteisia. Minkäänlaista kulttuurishokkia ei ole tullut, koska koulumme on siltä osin erittäin rikas. Päinvastoin nautin siitä, että saan kuunnella päivittäin natiivia puheensorinaa, olla osa sitä ja haastaa itseäni etenkin akateemisen kirjoittamisen saralla. Musta tuntuu vieläkin samalta kuin ennen lähtöä, täällä on hyvä olla. Uusia kavereita syntyy kurssilta jos toiselta, koska suuri osa on kansainvälisiä opiskelijoita ja yhtä hukassa. Ylipäänsä ihmisten (varsinkin maman ja papan, heille en voisi olla kiitollisempi) hyväntuulisen itsevarma luonne sekä auttavaisuus ovat tehneet suunnattoman vaikutuksen. Joskus väenpaljous on ahdistavaa, enkä aina ymmärrä jonojen pituutta tai täpötäynnä olevia busseja. Myös aikaero Suomeen tuntuu usein oudolta ja etäännyttävältä.  

Niagaran putouksilla oli taikaa pimeän tullessa. Mennään ehdottomasti vielä takaisin laivaretkelle, jotta päästään lähemmäs!

Mutta tuo itse otsikko. Siihen lupasin jo aikaisemmin palata. Kyseisellä huudolla Coltsit laittaa aina treenit käyntiin ja julistaa ne päättyneeksi, värssy saattaa kuulua siellä ja täällä myös lajin aikana. Nyt on yhdet sellaiset koulun joukkueen kanssa takana (tänään muuten seuraavaksi) ja mietteitä on kertynyt jonkun verran. Toisaalta yksien treenien perusteella ei voi hypätä suuriin johtopäätöksiin, mutta jonkinlaisen yleiskuvan siitä sai. Orientaatioviikko sekä tämä ensimmäinen virallinen kouluviikko aiheuttivat vielä poikkeuksia hallin käyttöön ja lajiharjoitteluun, mutta kuntosalia sekä sen ympärillä kulkevaa juoksurataa olen kuluttanut sitäkin ahkerammin. Ulkona on päivisin niin kuuma (28-35 astetta) ettei siellä kauaa pysy pää mukana, jos juoksemaan lähtee. Niin se lentopallo. Ensimmäisen parituntisen session aikana huomasin, että tasoerot ovat pelaajien välillä todella suuria. Jotkut vasta aloittelevat ja joillakin on huomattavasti heitä enemmän kokemusta. Jakaisin asian niin, että on muutamia jotka pärjäisivät 1-sarjassa, mutta suurin osa on 2-sarjan paikkeilla. Tiedän, on rohkeaa vetää tällaisia linjoja mutta monet miettivät tasoa ja haluavat edes jonkinlaista osviittaa. Ja se on vain mun oma henkilökohtainen näkökulma, mielipiteitähän löytyy aina vähintään yhtä monta kuin maailmassa on asukkaita. Onneksi valmentajallamme Matthewlla on laajempi ymmärrys lajista ja käydään treeneissä paljon dialogia kahdestaan. Suurin osa ajasta ollaan keskusteltu tyylillä ’’miten teillä Suomessa asia x tehdään?’’ ja sitten yritetty löytää kultainen keskitie. Treenien päätteeksi keskusteltiin esimerkiksi lähestymisestä ja vauhdinhausta tempopassiin, kun muut oli jo loppuverkan kimpussa. Joten hyvät fiilikset mulle loppupeleissä jäi, vaikka hermoja välillä koetellaan, kun peli käy hitaalla. Mutta tänään mennään taas ja tullaan kotiin toivottavasti vähän viisaampina. Pelaamista koulujen sarjassa ei kuitenkaan tulla mun osalta näkemään, olen sarjaan kelpaamaton kilpaurheilutaustani takia. Toimin kuitenkin ns. pelaajavalmentajana ja autan parhaani mukaan joukkuetta. Olen mukana kotipelien lisäksi myös vierasmatseissa aikataulujen niin salliessa. Otan kaiken mahdollisuutena, koska se puoli pelistä on luonnollisesti vähän vieraampi. Valmentaminen ja tiimityöskentely ovat mielestäni myös mukavasti sidoksissa henkilöstöhallinnon opinnoissani. Tekemistä siis riittää, kun vain tarttuu tuumasta toimeen!

Labour Day

Paikallisista juhlapyhistä järjestyksessään ensimmäinen jonka Torontossa koin. Kyseessä on siis virallinen vapaapäivä sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa, jota vietetään vuosittain syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Pidennettyä viikonloppua pidetään kesän epävirallisena lopetuksena. Euroopassa vastikkeena Labour Daylle voisi pitää Vappua, mutta kyseisenä pyhänä kuitenkin juhlitaan päinvastaisesti kesän alkua. Lisäksi työläisten ja opiskelijoiden merkitys on Vappuna korostetumpi, Labour Day on perhekeskeisempi ja ns. viimeinen loma ennen koulujen alkua.

Suuntasimme kyseisenä päivänä Toronton saarille, joka oli kyllä loppupeleissä ihan hyvä idea. Aluksi se tuntui mahdottomuudelta väenpaljouden takia, sillä emme aavistaneet että saariretki olisi niinkin suosittu juttu Labour Day:n aikana. Jonottaminen Kanadassa on kyllä aina osoittautunut varsin huvittavaksi tilanteeksi, sillä kulttuuri on Lewis-mallinkin mukaan reaktiivisempaa eli ulospäinsuuntautuneempaa sorttia. Usein tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa huvittuneita reaktioita tai johtaa mielenkiintoisiin keskusteluihin. Ihmiset eivät myöskään kainostele tiedustellessaan mistä olen kotoisin (Islanti muuten johtaa veikkaustilastoja :'D). Kalpeahkon pitkällä olemuksellani saattaa olla asiaan jotain tekoa, mutta se on ollut ihan kiva muutos aiempaan ''Pelaatsä koripalloa?'' galluppiin Suomessa... Ensi kerralla otan ehdottomasti oman pyörän mukaan reissuun, koska saaria on useampi ja ne on myös aika suuria! Haasteita tietysti tuottaa kulkeminen julkisilla satamaan, joka sijaitsee Dowtownissa. Edestakainen lauttalippu oli muistaakseni alle 25 Kanadan dollaria, eli aika edullinen, sillä voit itse päättää kun haluat palata takaisin kaupunkiin. Lautoilla on kuitenkin omat aikataulunsa, joten suosittelen ottamaan selvää milloin viimeinen lautta lähtee saarilta takaisin. Suosittelen myös ottamaan piknik-varustusta mukaan, koska tiedossa on upeita palmusomisteisia hiekka-/ uimarantoja sekä puistoja :) Pyöriä voi vuokrata keskustastakin, mutten ole ihan varma saako niitä viedä saarille asti?

Kokemus toi ehkä parhaiten esiin pintapuolta kulttuurin jäävuorimallista ja juuri tuon kesän päättymiseen yhdistetyistä symboleista. Suomessa musta tuntuu, että samanlaista symboliikkaa ei oikein ole olemassa. Päinvastoin valmistaudumme kesään erilaisten pyhien ja päättäjäisten merkeissä, kun taas täällä esimerkiksi lukioikäiset viettävät valmistujaisjuhliaan vasta syksyllä.

CNE & Food Truck Frenzy

Canadian National Exhibition, kavereiden kesken ''the ex'' on 138 vuotinen suuri markkinatapahtuma, jota vietetään joka elokuun puolivälistä syyskuun alkuun (Labour Dayhin asti) Downtownin alueella, Lake Ontarion rannalla. Tapahtuma kerää joka vuosi yli 1,5 miljoonaa kävijää. Suosittelen klikkaamaan linkkiä ja lukemaan tapahtumatarjontaa tarkemmin, sillä mulla menisi vähintään koko loppuvuosi listatessa niitä täällä. Isäntäperheemme halusi viedä meidät tiettynä päivänä, jolloin ''Food Truck Frenzy'' olisi auki. Sisäänpääsylipun hinta oli muistaakseni n. 18 kanadan dollaria, joka on mielestäni sairaan edullinen huomioiden miten paljon alueella on nähtävää ja tehtävää. Lähdimme aamuvarhain, sillä parkkihalliin oli mahduttava, mutta koko päivän sai helposti kulumaan. Näimme upeita superkoira-esityksiä, kansainvälisiä myyntikojuja, käsityökojuja, maatilan eläimiä, vesihiihto-shown, ja niin, sitä ruokaa oli liikaa. Poutine for days, ranskalaisia juustokuutioilla ja kermakastikkeella... Annan nyt kuvien puhua, mutta tämä kulttuurisokki oli erittäin positiivinen.